keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Reippailua

Uudenvuodenlupaukset eivät ole mun juttu. Elämäntapamuutokset erinäisine aloituksineen, lopetuksineen, parannuksineen ym. onnistuvat huomattavasti paremmin ja pitkäkestoisemmin - jopa pysyvästi - kun teen ne ilman "lupauksia" silloin kun siltä tuntuu. Siitä huolimatta uuden vuoden aloittaminen on useimmiten alkusykäys myös jonkinlaiselle uudelle tai paremmalle. Samalta tuntuu aina alkusyksyllä, kun lomat on vietetty ja paluu arkeen alkaa; kesän jälkeen on puhtia ja intoa tarttua uudella innolla asioihin.

Edellisessä kirjoituksessa kerroin joulukauden laiskottelustani, mutta oikeastaan aktiivinen liikkuminen väheni jo loppuvuodesta. Varsinkin joulukuun alussa alkanut flunssa sai innostuksen laimenemaan entisestään ja jumpat ja salikäynnit jäivät ja lenkkeilykin lähes tyystin. Vuoden alkajaisiksi elämänmeno on palautunut myös aktiivisuuden suhteen normaalimpaan suuntaan. Pitkiä lenkkejä olen tehnyt jo useampaan kertaan ja olen vakaasti päättänyt aloittaa myös säännölliset kuntosali- ja jumppakäynnit.


Eilen oli niin upea ilma, että olisi ollut synti jättää ulkoilut tekemättä. Pakkasta oli 14 astetta, mutta kun oli tuuletonta ja hieno auringonpaiste, sää tuntui paljon lämpimämmältä.  Kevätajan luonnon herääminen, kesän vehreys ja syksyn väriloisto luovat upeat puitteet ulkoilulle kotimme ympäristössä, mutta näin vähälumisen talven aikana maisemat ovat vähän tylsät. Kamera oli mukana maisemakuvia varten, mutta eipä tullut montaa kuvaa otettua. Tärkeintä kuitenkin on, että talvisin kunnossapidettäviä ulkoilureittejä ja kävelyteitä löytyy kiitettävästi.




Askelia kertyi ihan mukavasti lenkin aikana.


Liikunnan lisäämisen lisäksi ruokavaliotakin oli tarpeen järkeistää herkuttelukauden jälkeen. Varsinainen ruokailu onkin muutaman päivän aikana keventynyt kuin itsestään, mutta ylimääräisen napostelun sekä suklaalla herkuttelun lopettaminen onkin sitten jo haastavampaa. Ihan tosissaan saa tsempata, ettei makeannälän yllättäessä käy jatkuvasti kaapilla suklaata hakemassa. Mekin käytimme hyväksi kauppojen ale-hinnat ja suklaata ja muuta herkkua tuli hamstrattua isot määrät.

Ruoka on keventynyt, mutta silti lorautan välillä kunnon kermaa sekaan. Näin tein eilenkin, kun valmistin paahdettua punajuurikeittoa ja vuohenjuustomoussea. Silti olo tuntui mukavan kevyeltä ja nälkä lähti.  Mikäli ohjeet kiinnostavat, kurkkaa tänne.

Reipasta viikon jatkoa!



13 kommenttia:

  1. Just oon niin samoilla linjoilla. Ei mitään lupauksia. Sitä voi luvata itselleen silloin kun siltä tuntuu ja usein pitkän harkinnan tuloksena. Näin olen monet elämäntapamuutokset tehnyt. Niissä olen myös pysynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me aikuiset naiset mitään hätäpäissä tehtyjä, turhia lupauksia tehdä, vaan harkiten ja tosissaan. Hyvä me!

      Poista
  2. Makeanhimo on kyllä kamala asia :) Tänään iski sama homma iltapäiväkahvilla, mutta en sortunut...mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa itsehillintää. Samoin sinulle mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Sama täällä , ei turhia lupauksia . Kevennän ja liikun omaksi ilokseni, jos siltä tuntuu. Ja kerma ruokaan ei ole syntiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perustelen ajoittaista kerman käyttöä myös sillä, että oikeaa kermaa riittää loraus, laihempaa pitää käyttää koko purkki. Kumpi sitten on parempi.

      Poista
  4. Liian rajoittavat lupaukset saavat vain ärtymystä aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin saavat ja sitten yrittää hampaat irvessä toimia lupausten mukaan, kunnes kyllästyy.

      Poista
  5. Oi kun kivat kuvat. Minä päätin antaa itselleni aikaa enemmän. En tiedä onko se lupaus vai mikä, mutta ehkä sen olen ansainnut, oli mikä tahansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen lupaus on ihan paikallaan, sopisi varmasti monelle meistä.

      Poista
  6. Ihan samoilla linjoilla, en lupaa, kun lupaus ei omalla kohdalla pidä kuitenkaan. Sellainen hiljainen ja järkevä elämäntapamuutos toimii paremmin.

    Ihania kuvia Belladonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupauksista tulee mulle ainakin sellainen pakkosuorittamisen maku ja sehän ei sitten toimi ollenkaan. Kiitos ihanuus!

      Poista
  7. Lämmin on kaunista! Sinulla on niin kaunis ulkoiluasu. Asusteet ja kaikki ovat niin nättejä ja harkittuja! Kiva pipo, huivi, säärystimet ...
    Mielessäni pohdin uutena vuonna karkitonta tammikuuta, mutta se meni jo... no ihan lupaukseksi asti sitä en päästänyt.
    Mukavia ulkoiluja!

    VastaaPoista