sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kolahtaako kellot?




Mulle kolahtaa ja kovasti!
Vaikka nykyään kelloja on joka puolella; kotona, töissä, julkisissa tiloissa, kännykässä, tietokoneella jne., rannekello kuuluu ehdottomasti ranteeseen. Joskus unohdan aamulla kellon kotiin ja tuolloin olo tuntuu koko päivän puolipukeiselta. Rannekello onkin korujen ohella oleellinen osa päivittäistä asuani ja omaa tyyliäni.

Valitsen mielelläni aamuisin ranteeseen kellon, joka värinsä puolesta sopii kokonaisuuteen. Lisäksi tykkään, jos kello myös tyylinsä ja muotonsa puolesta mukailee asua, esim. ruutukuosin tai kantikkaiden korujen kanssa vastaava muoto löytyy myös kellosta.




Aluksi hieman historian havinaa kelloistani ja kelloihastuksistani.
Voisi sanoa, että olen ollut enemmän tai vähemmän kellofriikki "aina". Ensimmäisen rannekelloni sain ollessani ensimmäisellä luokalla koulussa. Tuo kello ei ole enää tallella enkä muista, miltä se näytti, mutta kellon saaminen ranteeseen oli aikoinaan iso asia pienelle tytölle. Sittemmin kelloja on ollut lukuisia, joista monet ovat edelleen tallessa, suurin osa tosin jo käyttökelvottomassa kunnossa.

Joskus teini-ikäisenä sain synttärilahjaksi lahjakortin tai rahaa rannekelloon, jonka pääsin itse valitsemaan. Olin tottunut perinteisiin valkeataustaisiin ja nahkarannekkeisiin kelloihin, joten tuolloin sinitaustainen ja metallirannekkeella varustettu malli tuntui niin hienolta ja erilaiselta. Enää tuo kello ei ole toiminut vuosikausiin, ei myöskään ensimmäisen kuvan kullanvärinen Seiko, jota käytin parikymppisenä. Sen sijaan toiminnassa on edelleen kaulakello, jonka sain toiveeni mukaisesti rippilahjaksi. Käytän sitä välillä vieläkin, joskin useimmiten korvaamaan kaulakorun/-riipuksen.
1980-luvulla kauppoihin saatiin ensimmäiset sveitsiläiset muovikellot. Punainen Swatchini oli tuolloin mielestäni täydellinen ja sen myötä innostuin hankkimaan myös monta muuta muovista kelloa erivärisinä ja -kokoisina. Swatchin lisäksi yksi suosikeistani oli suurikokoinen kello, jonka pyöreän taulun pystyi vaihtamaan mustan rannekkeen lisäksi myös punaiseen tai valkoiseen. Ja minähän vaihtelin väriä usein.

Lorus-merkkinen Mikki Hiiri -kello oli lempparini 1990-luvulla ja harmittaa, kun se lakkasi käymästä. Kovasta käytöstä huolimatta kuori on pysynyt siistinä sekä pitänyt värinsä ja kellon lasi on vailla naarmuja. Kello vaikuttaa siten niin hyvälaatuiselta, että taidan viedä sen joku päivä kellosepän arvioitavaksi, kannattaako ja pystyykö sen vielä saamaan toimintaan.



Vuosien myötä kellokokoelmani on pikkuhiljaa kasvanut ja nykyään rannekelloja löytyy erivärisinä ja -tyylisinä. On mustia, sinisiä, valkoisia ja ruskeita kelloja, on selkeän yksinkertaisia ja bling-bling-versioita sekä metalli- että nahkarannekkeella varustettuina.



Myös kellojeni laatu- ja hintatasoissa on eroja. Omistan muutaman perinteisiin laatukelloihin luokiteltavan yksilön, toisaalta olen ostanut myös monta "merkitöntä" tai halpiskelloa vain ulkonäön tai värin vuoksi. Esim. tummanruskean isotauluisen kellon ostin "Taattua laatua" -kaupasta ja ihme kyllä se on toiminut moitteettomasti jo muutaman vuoden, ainoastaan patteri on pitänyt vaihtaa. Olen myös hankkinut pari edullista kelloa tehdäkseni niihin itse rannekkeet. Mustatauluiseen tein rannekkeen hopeasta ja lisäsin pieniä mustia lasihelmiä, soikea kello odottaa vielä inspiraatiota ja päätöstä tehosteväristä.


Osa kelloista on pieniä tai pienehköjä, osa taas suuria ja näyttäviä, kuten tämä alla oleva, jonka massiiviseen ulkonäköön pienet timantit ja helmenvalkoinen ranneke tuovat kuitenkin ripauksen naisellisuutta.




Puuhiksella on sama intohimo kelloihin ja häneltäkin niitä löytyy lähes yhtä paljon kuin itseltänikin. Onkin ollut kätevää, kun muiden lahjaideoiden puuttuessa voi aina ilahduttaa toista uudella kellolla. Toukokuussa hän oli hankkimassa pojalleen lahjakelloa ja sitä ostaessa huomannut mustatauluisen Candinon. Ulkonäön lisäksi hän oli tykästyi kellon hyvään koneistoon, viimeisteltyyn työhön sekä safiirilasiin, joten kello oli "pakko" ostaa. Enpä yhtään pannut pahakseni yllätyslahjaani.



Olen saanut häneltä myös nämä Leijonat, jotka ovat kelloistani useimmiten käyttämäni ja joita tykkään pitää ns. peruskelloina. Ne sopivat simppelinä asuun kuin asuun ja selkeästä kellotaulusta näkee ajan pikaisella vilkaisullakin.
Policen kellossa voi kätevästi vaihtaa rannekkeen joko mustaan tai hopeanharmaaseen, jolloin kellon yleisilme ja tyyli muuttuu aivan toiseksi.



Mieltymykseni hopeaan ja valkokultaan näkyy myös kelloissa. Omistan vain kaksi kullanväristä kelloa, joissa niistäkin toinen on kullan- ja hopeanvärin yhdistelmä. Siron Zenith-kultakellon olen saanut isältäni vuosia sitten ja se on rannekelloistani ainoa, joka pitää vetää.
Kovin usein en keltakultaisia kellojani käytä, mutta silti on käväissyt muutamankin kerran mielessä, että kullan värinen, kooltaan hieman suurempi kello voisi olla mukavaa vaihtelua.



Minkälaista kelloa sitten toivon seuraavaksi keltakultaisen lisäksi?
Siitä asti kun ruusukultaiset kellot tulivat kauppoihin, olen käynyt säännöllisen väliajoin ihastelemassa niitä ja pohtinut, ovatko ne mun juttu vai ei. Puuhikselle ostin vuosi sitten kellon, jossa yhdistyi teräksen ja hillityn punakullan sävyt. Ehkäpä tuo väriyhdistelmä sopisi itsellekin.
Toinen pidempiaikaisista toiveistani on vanha, esim. 50-luvun, miesten hyvälaatuinen rannekello. Tuon ajan kellot olivat yleisesti ottaen erittäin laadukkaita ja ne ovat mielestäni huipputyylikkäitä kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Pitäähän sitä olla myös suuria haaveita. Kymmeniä tuhansia maksavat huippuluokan luxuskellot, kuten Rolex, painivat ihan omassa sarjassaan ja niistä en edes uskalla unelmoida. Mutta muitakin hyviä ja upeita kellomerkkejä ja kelloja on lukuisia, joten jos saisin tukun kellorahaa, olisi vaikea päättää mitä hankkisin.
Voisin hyvinkin päätyä valitsemaan ihanuutta vaikkapa Raymond Weilin, Longinesin tai Ebelin mallistoista.

Käytättekö te rannekelloa päivittäin? Ja toimiiko se ainoastaan ajannäyttäjänä vai myös asusteena tai korun korvikkeena? Minkälaisia kellohaaveita teillä on?


10 kommenttia:

  1. No jo sulla kelloja riittää. Minulla on vain pari ja kyllä käytän arjessa päivittäin ja orpo olo tulee, jos kello jää ranteesta. Mieheni on todella kellofriikki ja ostaisin mielelläni hänelle kelloja, mutta hänen makunsa tuppaa olemaan vähän liian kallis meikäläiselle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehelläsi on sitten varmasti ihania kelloja! Lahjan saajan kallis maku on aina haasteellista. Onneksi meillä tyydytään vielä vaatimattomiinkin kelloihin.

      Poista
  2. Mukava kokoelma kelloja! Itselläni on tällä hetkellä vain 10 toimivaa kelloa, mutta en käytä kelloa päivittäin. Varastoituna on pari vanhempaa kelloa, joita en ole vielä raaskinut heittää pois vaikka useamman toimintansa lakanneen olenkin hävittänyt; myös sen ensimmäisen 'koulunaloituskelloni'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin löytyy kasa vanhoja, toimimattomia kelloja, joita en syystä tai toisesta ole hävittänyt. Joku päivä sitten..

      Poista
  3. Kyllä kellot kolahtavat. Olen joskus ollut aikamoinen kellofriikki, mutta eivät kellomäärät tuollaisia ole kuin sinulla. Olen isojen kellojen ystävä... ja löytyy pyöreätä ja nelikanttista. Enimmäkseen hopeanvärisiä. Vaan nyt sai kellofriikkiys takapakkia, kun tuon aktiivisuusrannekkeen sain lahjaksi. Toki siinäkin on kello ja varsin sieväkin se on. Ja kun ranteeseen vielä ripustaa ketjun, niin mainiostihan tuo käy.
    Vaan täytyy vieläkin ihailla tuota kellomäärääsi, on se huikea. Ja minullakin on vielä kuitenkin yksi kellohaave - Daniel Wellingtonin kellon hankin jossakin vaiheessa.
    Vaan kello käy... Onnea ja mukavia hetkiä tänä vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen huomannut, että kello ja ranneke ei ole paras mahdollinen yhdistelmä. Yritän siitä huolimatta sinnitellä ja pitää molempia, vaikka varmasti joskus kello sitten tuleekin jätettyä pois.

      Poista
  4. Oi mikä upea kokoelma! Minulla on kaksi. Juhlaan ja arkeen. Niillä on menty hyvä tovi, päivittäin käytän. Sen verran se on asuste, että arkikellon olessa jotakuinkin massiivinen on juhlassa sirompi, jota ei muuten tulisi käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlavaatetuksen kanssa minäkin tykkään käyttää sirompia kelloja ja isokokoisemmat ja massiiviset jäävät arkikäyttöön.

      Poista
  5. Wow mikä kokoelma ! Tätä postausta oli kiva lukea. Itse en enään juurikaan käytä rannekelloa vaikka niitä muutama löytyykin kaapistani. Haaveilen kuitenkin tyylikkään yksinkertaisesta mustavalkoisesta kellosta ja kun sen löydän, näette sitä varmaan paljon blogissani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan sun tyyliseltä kellolta, toivottavasti löydät mieluisen! Kivaa iltaa!

      Poista