keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Asuja ja muuta viikon varrelta

Parin päivän asukuvien lisäksi tässä muutama kuva, jotka kuvaavat hyvin tämän syksyn ja hetken fiiliksiä.

Päivien asuni ovat edelleen jatkaneet helppoa farkut+neule tyyliä, eikä kuvia ei tule otettua läheskään joka päivä. Toinen aika luontevakin syy kuvien vähyyteen on tietysti yhä aikaisemmin laskeutuva hämärä, jolloin kuvien ottaminen ei oikein meinaa onnistua. Nämä pari asukokonaisuutta olemme saaneet kuvattua, kun olen päässyt kotiin ajoissa.



Marraskuun harmaan kosteat säät tuntuvat kieltämättä aika ankeilta, mutta tänä aamuna, kun aurinko paistoi, olokin oli heti virkeämpi. Mutta on näissä pimeissä syysilloissa hyviäkin puolia, joista yksi on ehdottomasti kynttilät ja lyhdyt. Lähes joka ilta sytytän kynttilät - paitsi jos istun koneella nukkumaan menoon saakka, heh  - ja ulkolyhdytkin palavat usein. Rakastan kynttilän lämpimän valon luomaa tunnelmaa.



Kuukausi sitten kerroin innostuksestani satsumoihin. Niitä kuluu edelleen, mutta nyt kärkisijalle hedelmien kulutuksessa ovat kiilanneet hunajapomelot ja persimonit. Voi, miten hyviä ne ovat.
Avokado-raejuusto-yhdistelmä on edelleen lemppari välipala, mutta nyt olen innostunut lisäämään usein joukkoon Chian siemeniä, joiden annan turvota ensin joko vedessä tai hyvin laimeassa viinimarjamehussa.
Ihan kamalan näköistähän tuo on, mutta maistuu hyvin raejuuston ja avokadon tai smoothien joukossa.



Olen vähän huono syömään aamiaista, niin terveellistä ja hyödyllistä kun kunnon aamiainen olisikin. Puuro tai leipä ei vaan maistu aikaisin aamulla. Aamukahvin lisäksi jotain on kuitenkin syötävä, jotta päivä lähtee käyntiin, joten jo pidemmän aikaa olen tehnyt itselleni smoothien. Nyt olen innostunut versiosta, jossa pieneen määrään maustamatonta jugurttia lisään useita eri hedelmiä sekä marjoja. Lisänä vielä kauraleseitä sekä joko Chian siemeniä tai pellavansiemenrouhetta. Smoothien koostumus tuleekin näillä aineksilla niin sakeaksi, että melkein voisi ennemminkin puhua tuorepuurosta. Nälän ainakin tämä herkku pitää poissa lounasaikaan saakka.


Onko Chia teille tuttu ja käytättekö leseitä tai siemenrouheita päivittäin?

Hauskaa viikon jatkoa!








10 kommenttia:

  1. Mullahan on jääkaapissa avokadoja. Ja raejuustoa. En ole ennen syönytkään niitä yhdessä. Kiitos vinkistä. Minä syön useimmiten aamuisin kaurapuuroa, lisään siihen leseitä ja pellavansiemeniä... ja pakastemarjat kuuluvat puuroon.
    Muuten kivat asut sinulla kuvissa. Upea tuo huivi!
    Mukavaa marraskuuta kynttilöineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä raejuuston ja avokadon yhdistelmää, todella maistuvaa ja terveellistä.

      Poista
  2. Eäinkuosiset huivit ovat hyvät asusteet :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita asuja molemmat !
    Kynttilöitä on ihana polttaa tässä pimeydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Kynttilät kuuluvat ehdottomasti tähän vuodenaikaan.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Enpä tajunnut, kuin vasta näitä kommentteja lukiessa, että molemmat huivit ovat eläinkuosilla.

      Poista
  5. Oi kun kauniita asuja, huivit ovat niin nättejä.

    Minä olen kanssa huono aamiaisen kanssa, mutta jugurttia, kaurahiutaleita, sitruunamehuloraus ja Kuidukas lesesekoitus on minun aamupalani. Se menee silleen sulavasti kurkusta alas ja pitää mahan täynnä. Se on myös nopea lappaa kasaan, en halua uhrata aikaa aamulla pahemmin mihinkään ylinmääräiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun aamiaisyhdistelmä kuulostaa herkulliselta, pitääpä kokeilla. Aamiainen pitää saada nopeasti kasattua. Yritän koota smoothie-annokseen marjat pakkasesta, leseet ym. jo illalla kippoon jääkaappiin. Siitä ne on nopea kipata blenderiin ja lisätä vain jugurtti tms., sekä banaani tai avokado.

      Poista