sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Viikon 22 huiput

Tänä vuonna ei meidän lähipiirissä ollut yo-juhlia tai valmistujaisia, joten viikonloppua olemme viettäneet rennoissa merkeissä ilman juhlintaa. Eilen vietimme aikaa "lapsi"katraamme kanssa, kun kaikki neljä kävivät meillä. 
Tänään suurimman osan päivää olen leikkinyt puutarhuria. Ensimmäisten keväisten ruukkukukkien eli narsissien ja hyasinttien jälkeen en istuttanut ulkoruukkuihin orvokkeja, kuten yleensä teen. Ne ovat tosi kauniita ja tykkään niistä kovasti, mutta mun puutarhuritaidoilla jossain vaiheessa kesää ne näyttävät niin rupsahtaneilta, että kukat on vaihdettava joihinkin muihin kukkiin. Niinpä jätin orvokit väliin ja hankin nyt varsinaisia kesäkukkia ruukkuihin. Eilen ostin ensimmäiset kukat ja tänään kävin toistamiseen hankintareissulla. Vaihdan vuosittain ulkokukkien värityksen, tänä vuonna väreinä ovat punainen ja valkoinen.



Kukkien lisäksi istutan joka vuosi pariin kolmeen ruukkuun yrttejä. Tänään sain jo aika monta lemppariyrttiäni (mm. tilli, minttu, sitruunamelissa) ruukkuihin, mutta osa puuttuu vielä: Oregano ja timjami eivät jostain syystä talven jälkeen nousseet, joten ne täytyy uusia. Ruohosipuli sen sijaan lähti kasvamaan, joskin aika paljon hennompana kuin aiempina vuosina, niinpä laitoin sitäkin uuden puskan kasvamaan. Tuskin maltan odottaa, että huomisaamuna voin hakea aamusmoothien sekaan minttua tai sitruunamelissaa omalta terassilta.


Ruukkuyrttien lisäksi olen entistä kiinnostuneempi luonnonyrteistä ja -vihanneksista. Viime viikonloppuna maalla tein nokkoslettuja ja siitä kimposi ajatus kerätä nokkosta enemmänkin talteen. Niinpä poimin sitä monta litraa kuivatettavaksi. Mulla ei ole kuivuria, joten laitoin lehdet kaupasta ottamiini isoihin hedelmälaatikoihin, joiden pohjan olin vuorannut sanomalehdellä. Lämmitettävän leivinuunin päällä nokkoset kuivuivat jo parissa päivässä. Jätin 5 laatikkoa (tai oikeammin laatikon pohjallista) kuitenkin odottamaan ensi käyntiämme, jolloin saan ne säilöttyä vaikkapa lasipurkkeihin.


Tiesittekö muuten, että nokkosen ravintoarvo on erittäin korkea ja se sisältää mm. erittäin paljon piitä, rautaa ja A-, E-, K1-, B- ja C-vitamiinia ja mm. pinaattiin verrattuna seitsenkertaisesti rautaa. Se onkin Suomessa kasvavista vihanneskasveista ravintopitoisin. Tämäkin siis todella superfood-lisä smoothieen, tuorepuuroon, salaattiin tai mihin vain. 




Ja kun terveysruuista puhutaan, on kerrottava mun viimeisimmästä aamiaisvillityksestä eli tuorepuuroista. Keitettyä puuroa en saa (vielä) aamuisin alas, mutta jokunen viikko sitten keksin kokeilla tuorepuuroja. Niitä olenkin sitten tehnyt aika usein smoothien vaihtoehtona. Useamminkin voisin syödä, mutta hatarapäänä en aina muista laittaa kaurahiutaleita, cashew-pähköitä yms. illalla valmiiksi tekeytymään. Useimmiten liotan yön yli kaurahiutaleet, chian siemenet ja mahdolliset pähkinät kaura-, soija- tai mantelimaidossa. Lisää joukkoon jotain hedelmää ja aina mukana on myös marjoja, joita pakkasesta löytyy edelleen viime kesän jäljiltä.


Kylläpäs tämän sunnuntain aiheet keskittyivätkin luonnon antimiin tai kasveihin. Ensi viikolla sitten kenties jotain muutakin.

Kivaa viikkoa!

Ps. Ostin neljä tällaista kukkaa ruukkuihin, kun näytti niin kivalta. Mikähän kukka mahtaa olla kyseessä? Kuten huomaatte, en todellakaan ole asiantuntija näissä puutarha-asioissa.










12 kommenttia:

  1. Mä oon kans niin huono kasvien tunnistaja, mut voisiko olla ahkeraliisa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ahkeraliisa. Niitäkin ostin, kun kukkivat todella upeasti aivan varjoisassakin paikassa.

      Poista
  2. Upeita kukkia ! En yhtään osaa sanoa mikä kasvi :)

    Kivaa viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupassa näiden kukkien kohdalla oli vain hintalappu, muttei nimeä. Ei sillä muuten ole niin väliä, mutta jos tietäisin nimen, voisin netistä kaivaa vähän lisätietoja kasvatuksen suhteen.

      Poista
  3. upeita kukkia :) en valitettavasti osaa neuvoa sinua kukan suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy seuraavalla puutarhakäynnillä kysyä myyjältä asiaa: viimeksi myyjäkään ei tiennyt nimeä.

      Poista
  4. Kukista en tiedä muuta, mutta kauniita ovat kuten rouva itse. <3 Ihanaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! Samoin sinulle mahtavaa viikkoa!

      Poista
  5. Tuorepuurot on niin ihania. Mä siirryin jossain vaiheessa ottamaan niitä taas pitkästä aikaa evääksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat hyviä eväiksi. Ja kuinka pienellä raaka-ainemuutoksella saa puurosta aina erimakuista.

      Poista
  6. Ihanaa väriloistoa olet pihallesi hankkinut. Punainen ja valkoinen ovat raikkaita keskenään.
    Minäkin olen ihan onneton kukkien tunnistaja. Ihailen niitä vaan :)

    Mukavaa kesäkuun alkua Belladonna!

    VastaaPoista
  7. Kauniita kukkasia olet ostanut. Olisikohan tuo valkoinen nimeltään "Leijonankita".
    Kesä on ihanaa aikaa, etenkin tämä alkukesä, kun vihreä värikin on vielä niin puhtaan raikas.
    T:S-L

    VastaaPoista