lauantai 17. toukokuuta 2014

Torstain tunnelmia

Päivän asukuvat ovat torstailta, jolloin kävin alkuillasta tyttärien kanssa syömässä. Äitienpäivän vietto jäi mökkikäyntini jalkoihin, joten vietimme sitä hieman jälkikäteen. Ensin nautimme kuoharit, jonka jälkeen suunnistimme illalliselle. Kukaan meistä ei ollut käynyt "kiinalaisessa" moneen kuukauteen ja kun se on helppo valinta vanhimmaiselleni, jonka gluteeniton ruokavalio joskus asettaa haasteita, olimme sopineet kohteeksi Kampin kiinalaisen ravintolan. Arki-illan kiinalaisravintolakäynnille sopi mainiosti rento farkkuasu valkoisella t-paidalla ja mokkanahkaisella biker-takilla.






Päivän korut olivat vaihteeksi kultaa kaulakelloineen. Tytöt totesivat, "kultakorut, ethän sä koskaan käytä kultaa". No, vaihtelu virkistää.




Keskisen kyläkaupassa kokeilemani haalari jäi kummittelemaan mieleeni ja päätin, että se on saatava. Aloitin muutama päivä sitten haalarin metsästämisen. Ensin nettikaupat - enpä löytänyt (syy voi olla myös etsijässä). Sitten muistin, että Sokos myy Soyaconceptin vaatteita, siis hakureissulle Kannelmäen Kaareen. Sieltä tuotetta ei löytynyt, ei myöskään heidän nettimyynnissään, jonka vielä kerran tsekkasin myyjän vinkistä.
Tässä vaiheessa varoiteltiin jo appivanhempia: varaan haalarin Keskisestä ja he nappaavat sen mukaansa, kun käyvät kaupassa lähipäivinä joka tapauksessa ja kun tulevat Etelä-Suomeen loppukuusta, tuovat vaatteen mukanaan (kuulostaa melkein nettishoppailulta kotiinkuljetuksineen...).

Ennen tytsien kanssa sovittuja torstaina treffejä ehdin kuitenkin käväistä myös Sokoksella. Kuinka ollakaan, Soyan haalari kuului keskustan Sokoksen valikoimaan. Sehän oli ihan pakko ottaa, kun kerran onnistui samaan. Hyväksi onneksi kaupassa sattui olemaan -15% alennus, jolloin hinta oli lähes yhtä edullinen kuin Keskisessä. Nyt onkin sitten pääasu erinäisiin tilaisuuksiin hankittu ja koruilla, huiveilla, jakuilla yms. sen saa kivasti muokattua eri tapahtumiin sopivaksi. Kuvia eri kombinaatioin tulossa jatkossa.





Tytsit olivat keskenään sopineet, että mulle sopii äitienpäiväonnittelut Indiana Jonesilta, kortin olivat sitten tehneet sen mukaisesti.



Torstain kaupungissa käväisy sujui mukavissa merkeissä, kuten tänään lauantainakin, josta postaus tulossa. Nautinnollista viikonlopun jatkoa!



7 kommenttia:

  1. Taas on rouvan tyyli niin kohdillaan. I like. Mitä muuten taas opimme siitä, että kun jotain kokeilee ja se tuntuu hyvältä, kannattaa ottaa se heti mukaansa, muuten käy taatusti näin ;)))

    VastaaPoista
  2. On se kumma, kun ei vieläkään ole tähän ikään mennessä oppinut, että ei pidä liikoja miettiä. Turhia ja ylenpalttisia ostoksia pitää välttää, mutta mulla välillä menee sitten toiseen ääripäähän ja pohdin liikoja. Seuraavalla kerralla - vaikka niitä valkoisia korkkareita kokeillessa - täytyy toimia fiiliksen mukaan.

    VastaaPoista
  3. Kyllä on kaunis kokonaisuus! Tykkään suuresti. Shoppauksiaan ei saisi liikaa pohtia, minusta ainakaan. Vaikka sorrun minäkin liikaan miettimiseen monesti.

    VastaaPoista
  4. Tässä asussa on kyllä niin kohdillaan kuin voi olla! Ihana tuo mokkanahkainen biker.

    VastaaPoista
  5. Biker on ihan kiva, vaikka välillä noi kullanväriset yksityiskohdat on vähän liikaa.

    VastaaPoista