perjantai 23. toukokuuta 2014

Mustikansinistä





Sininen on yksi niistä väreistä, joka pysyy vuodesta toiseen vaatekaappini kestosuosikkina. Kaapista löytyy puseroita, paitoja, neuleita, housuja, hameita ym. sinisen eri sävyissä aina.hennon vaaleansinisestä lähes mustanpuhuvan tummansiniseen.

On kausia, jolloin sinisiä vaatteita tulee käytettyä vähän harvemmin, mutta syynä saattaa olla myös se, että kauppojen valikoimista on välillä vaikea niitä löytää. Noin neljä-viisi vuotta sitten etsin turhaan useammasta kaupasta tummansinisiä suoria housuja, bleisereitä tai jakkupukuja. En vain löytänyt mieleisiä niistä harvoista liikkeistä, joiden valikoimiin ne silloin kuuluivat. Olin aina pitänyt sinistä mustan, harmaan ja ruskean ohella ”business-vaatteiden” perusvärinä, joten tuntui omituiselta, että väri olikin niin muotisidonnainen myös tältä osin. No, nythän onkin ollut jo muutaman vuoden ajan sinisiä vaatteita yhä enemmän tarjolla.

Sinisen, punaisen ja valkoisen sekä sinivalkoisen klassikkoyhdistelmien lisäksi tykkään käyttää tummansinisen seurana myös muita värejä. Viihdyn esim. kombinaatiossa, joka koostuu tummansinisistä farkuista (tai suorista housuista) ja jakusta sekä vaaleanpunaisesta kauluspaidasta.
 
Tämän päivän asuun valitsin mustikansinisen jakun seuraksi vaaleanharmaat housut ja puseron. Tätä yhdistelmää käytän vähän harvemmin, mutta nyt se tuntui kivalta.



 




















Korusetin olen nimennyt Mustikaksi, sillä siniset kivet muistuttavat erehdyttävästi mustikoita.


 

Minulla on monta kaveria, joille sininen on inhokkiväri, jota ”sietävät” ainoastaan farkuissa.
Kuulutko sinä sinisen kannattajiin vai vastustajiin?

Me vietämme kesäistä viikonloppua mökkeillen. Helteistä viikkistä jokaiselle!


9 kommenttia:

  1. Oikein hyvin sointuvat värit yhteen , kaunis kokonaisuus . Kivat nuo mustikkahelmet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse mietin, että joku kolmas väri voisi tuoda vähän lisäsärmää. Täytyypä seuraavan kerran kokeilla jotain.

      Poista
  2. Tunnustaudun sinisen kannattajaksi. Jo lapsena minulla oli vaatteista sininen versio ja siskollani punainen :-)

    VastaaPoista
  3. Hienosti taas vyötä myöden kaikki natsaa toisiinsa. Hyvä yhdstelmä.

    VastaaPoista
  4. Kuten tuossa kommentoin, vähän jotain rosoisuutta pitäisi olla lisää. Olen turhan tylsä pukeutuja ja värien käyttäjä,

    VastaaPoista
  5. Oi ihana kokonaisuus. Rakastan sinistä tällä hetkeläl, juuri katselin kaappiani, että se voisi kaivata jotain väriä... ja ostin valkoisen paidan :D Taidan olla vähän toivottoman klassinen valinnoissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh-heh, mulle voisi käydä just noin. No toisaalta, valkoinenhan piristää kummasti monen asun.

      Poista