sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Mökkityyliä ja -hommia





Päivät hurahtivat maalla hirvittävää vauhtia, kun tehtäviä riitti enemmän kun niitä viitsi/jaksoi/huvitti tehdä. Tavallisten koti- ja sisähommien lisäksi varsinkin ulkona töitä riitti yllinkyllin. Puhummekin, että ei meidän mökillä päivisin mitään lomaa tai vapaa-aikaa vietetä vaan työleirimeiningillä mennään.

Ohjelmassa oli haravointia, marjapensaiden tukemista, puiden kaatoa ja pilkkomista, oksien polttamista, saunan lämmitystä ja veden kantoa. Puiden kaataminen ja hakkaaminen on yleensä meillä perinteisesti miesten töitä, mutta kun en ole koskaan aikaisemmin kokeillut moottorisahalla sahausta, piti sitä testata. Se oli kivaa!





Aherruksen vastapainoksi osasimme kyllä laiskotella ja hemmotella itseämme vaikkapa brunssin merkeissä. Ja iltaisin oli mukava nauttia saunan jälkeen takkatulen loimusta lueskellen tai neuloen. Unohdin ottaa lehtiä mukaani, eikä paikallisessa pienessä kyläkaupassa muotilehtiä myydä. Nytpä bongasin sieltä uusimman Cosmopolitanin, vautsi.





Möksäpukeutumiseni onkin sitten oma lukunsa. Tärkeintä mökkipukeutumisessa on vaatteiden käytännöllisyys ja mukavuus. Vaatteissa täytyy olla riittävästi liikkumatilaa, jotta puuhastelu niissä on miellyttävää ja niiden täytyy olla niin rennot, ettei tarvitse joka hetki varoa likaantumista tai repeytymistä. Minulla onkin ihan konkreettisesti mökkivaatteita eli puseroita, housuja, paitoja ym. joita käytän vain maalla ja kotiin tuon ne vain pestäväksi. Jotkut vaatteista on niitä, jotka olen poistanut (jo vuosia sitten) ”kaupunkikäytöstä” ja tuonut maalle, toisaalta olen myös hankkinut esim. farkkuja vain möksäkäyttöön. Näissä kuvissa asut ovat jotakuinkin kuvauskelpoiset, mutta useimmiten kuljen niin kamalissa vetimissä, ettei niillä kehtaa lähteä edes kyläkaupalla käymään saatika julkaista kuvissa.


Minun äitienpäivä meni mökkeillessä ja sovimme, että vietämme sitä tyttärien kanssa jälkikäteen. Toivottavasti teillä oli ihana äitienpäivä! Oikein mahtavaa äitienpäiväiltaa!





6 kommenttia:

  1. Musta tuntuu, että jos mä koitaisin moottorisahan ottaa käteeni, niin olisin yhtä raajaa lyhyempi. On teillä ollut aika touhukas mökkireissu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työleiri mikä työleiri, mutaa on vaan ihanaa.

      Poista
  2. Ei kai sitä mökillä niin edustuskelpoinen ole tarvekaan olla? Minusta ei ainakaan. Mukavuus ja ennen kaikkea se käytännöllisyys voittaa minulla ainakin siellä :)

    Oikein hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Nuo ulkotyöt ovat hyvää hyötyliikuntaa :-)

    VastaaPoista
  4. Sitä saakin yllin kyllin möksällä.

    VastaaPoista