lauantai 24. toukokuuta 2014

Helteen hemmottelua




Me vietämme jälleen mökkiviikonloppua ja ihana lämpöaalto on hellinyt maalla oleskeluamme. Mökin rannassa on harvoin keskikesälläkään näin lämmintä kuin mitä mittari näytti tänään. Kuvan otin tänään puolenpäivän aikaan, mutta lähes 30 asteinen helle oli myös eilen illalla kuuden maissa.



Parin viikon aikana luonnon herääminen on edennyt huimasti. Pari viikkoa sitten maiseman yleisilme oli vielä ankeahko, mutta nyt alkukesän vaaleanvihreä heleys on ihan mielettömän kaunista.

 












Järven vesikin on jo paljon lämpimämpää kuin viimeksi. Silloin vesi oli 7 asteista, tänään jopa kymmenen astetta lämpimämpää. Uiminen ei olekaan enää tapahtunut pelkästään saunomisen yhteydessä vaan tänään tuli pulahdettua järveen myös keskellä päivää. Tuomi kuten norjanangervokin kukkivat täälläkin jo täyttä päätä ja omenapuut ovat aloittaneet kukinnan.  Mutta edelleen osa luonnosta on vasta heräilemässä: rannassa vaahteran lehdet ovat vielä pieniä ruttuisia alkuja eikä tammessa ole kuin pienen pienet silmut.











Saunan lämpenemistä odotellessa aloitin blogin päivittämisen ilta-auringon paisteessa.



Kun mökin terassin pöydän ääressä kohottaa katseensa, on näkymä näihin maisemiin. Tuli mieleen, että kyllähän sitä etäpäivänä töitä kelpaisi tehdä myös tämän ”työpöydän” ääressä.







Vielä olisi pihahommia tehtävänä ennen kotiin lähtöä. Huomiseksi on luvattu ukkosta, joten saa nähdä, ehdimmekö tehdä niitä ennen sadekuuroja. Miten te olette nauttineet kesäpäivästä?

Leppoista viikonlopun jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Kaksi viikkoa keväällä tekee suuria muutoksia kasveille!

    VastaaPoista
  2. Oijoi mitkä ihanat maisema! Kyllä Suomen kesä vaan on kaunis.
    Ihanaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista