torstai 26. tammikuuta 2017

Mustaa mustalla ja uusi korumalli

Mustien vaatteiden ohella kokomustat asut ovat lemppareitani ja yleensä pukeudun useamman kerran viikossa täysmustaan kokonaisuuteen. Viime viikkojen asukuvia selatessani olin kuitenkin hieman yllättänyt, kuinka harvoin nämä loppujen lopuksi päätyvät tänne blogiin saakka. Mutta ilmeisesti saan kuvainspiksiä silloin kun ylläni on jotain muuta kuin "sitä ainaista mustaa".
Tätäkin asua voi mitä ilmeisimmin kutsua kokomustaksi siitäkin huolimatta, että jakku on hennon ruudutettu. Mustat housut ja paita ovat samat, joita käytin karvaliivin kanssa viime viikolla. On se vaan jännä juttu, miten jakku tekee asusta toimistokelpoisen ja siistimmän oloisen.




Kaulakorun valmistin viime syksynä. Löysin mallin sekä summittaisen ohjeen Pinterestissä ja kokeiltavahan sitä tietysti oli. Korussa yksittäinen kivi on hopearenkaiden ympäröimänä, ikään kuin "pussissa". Näkemässäni ohjeessa ei mainittu käytettävien korukivien saatika oikean kokoisten renkaiden kokoa. Kivet eivät mahdu liian pienten renkaiden muodostaman "pussin" sisälle, ja jos renkaat ovat liian suuret, kivet putoavat "pussista" pois. Kokeilujen jälkeen löysin oikeat mittasuhteet ja ensimmäiseen koruun käytin mustia onyx-kiviä.


Oikein kivaa loppuviikkoa!


 

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tein vastaavan korun punaisista, hieman pienemmistä kivistä. Punaiset helmet tai kivet sopii hyvin tähän malliin.

      Poista
  2. Niin hieno tuo sun koruntekoharrastus, ihailen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se ihan mukavaa ja rentouttavaa näpertelyä käsille.

      Poista
  3. Upeat korut olet tehnyt. Ovat kyllä minunkin mieleen!

    VastaaPoista
  4. Ihana asu <3 Korut on tietty upeat ja sopii asuun :)

    VastaaPoista