keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Katsaus vuoteen 2016

Tässä katsaus viime vuoteen sekä niihin asioihin tai tapahtumiin, jotka jäivät mieleeni parhaiten.

Tammikuu on mielestäni vuoden tylsin ja pisin kuukausi ja kaikki pienetkin piristykset arjen keskellä ovat tervetulleita. Valoa pimeyteen toi Lux Helsinki -tapahtuma, jota kävin ihastelemassa kovasta pakkasesta huolimatta. Ystävättären kanssa piipahdin päivämatkalla Tallinnassa. Tein siellä paljon hyviä alelöytöjä, samoin kuin Seinäjoelta, jossa kävimme autokaupoilla. Kaikki tammikuun ostokset eli nilkkurit, paidat, puserot sekä neule- ja karvaliivit ovat näkyneet asukuvissakin monesti. Kavereille pidimme tupaantuliaiset, niin mukavaa oli, että valokuvaaminen unohtui tyystin. Sitruunavesi-innostukseni alkoi myös tammikuussa, ja edelleen aloitan päivän lasillisella kirpeän raikasta vettä.


Helmikuun mukavin ja rentouttavin asia oli talviloma, jonka vietimme Rukalla. Säät suosivat ja lunta riitti, joten me viihdyimme rinteissä joka päivä tuntikausia. Loman jälkeen alkoi kevätfiilis orastaa. Koti sai kevätvärikseen turkoosin, parvekkeen pöydälle ostin ensimmäiset narsissit ja raitapaidat pääsivät talvikauden jälkeen käyttöön. Kuukausien tauon jälkeen aloitin jälleen rakkaan harrastukseni eli korujen valmistamisen.


Maaliskuu sujui enemmän tai vähemmän kunnon kevättä odottaessa sekä pääsiäisvalmisteluissa ja -vietossa. Alkukuukausi oli vielä kovasti talvinen ja jääkin kesti hyvin kävelyä. Kuun lopussa pääsiäisenä luonto näytti jo aivan toiselta. Helsingin Wanhan Sataman Kädentaito messuilla oli jälleen kerran kiva käväistä katsomassa kädentaitajien upeita aikaansaannoksia ja mukaan tarttui tietysti helmiä ja muita korutarvikkeita. Hyvä ruoka kuului tietysti taas asiaan. Ihastuin ravintola-annoksen rapupastaan niin, että tein siitä oman versioni. Resepti löytyy tästä linkistä.



Huhtikuun alussa kävin kuuntelemassa Happoradiota, jonka esiintymistä en ollutkaan aiemmin nähnyt livenä. Loppukuussa puolestaan Antti Tuisku ihastutti Peto on irti -show:ssa hengästyttävällä energialla. Kävimme myös kevään ensimmäistä kertaa maalla. Hommaa riitti, kun laitoimme talven jäljiltä paikat kuntoon. Olin kylvänyt krassin ja härkäpavun siemenet turhan aikaisin, ja taimet oli pakko ottaa maalle mukaan. Enpä olekaan ennen kuskannut taimia edestakaisin. Vappukin sujui rauhallisissa merkeissä maalla.



Toukokuussa vietimme jonkin verran aikaa maalla ja kävin ensimmäistä kertaa järvessä uimassa. Vesi oli hyytävän kylmää, mutta samalla ihanan virkistävää. Kevään edetessä innostuin hortoilusta. Edelliskevään nokkoslettujen innoittamana päätin kokeilla muitakin luonnosta löytyviä antimia. Äitienpäivälahjaksi sain ihanan kirjan, josta löytyi hyvää tietoa asian tiimoilta ja maalla kävimme niin usein, että sieltä sain taatusti luomua omasta pihapiiristä. Maitohorsmat tarjosin parsan tapaan pekonisilpun ja hollandaise-kastikkeen kera ja kuusenkerkistä keittelin siirappia. Toukokuussa laitoin autoni myyntiin, sillä kaupungissa hyvien kulkuyhteyksien päässä emme tarvitse kahta autoa. Myynti oli kuitenkin henkisesti iso juttu, sillä olinhan lähes koko aikuisikäni tottunut ajelemaan omalla autolla. 



Kesäkuussa mukavinta olivat juhannus sekä lähes perinteeksi muodostunut korukurssiviikko Kankaanpäässä. Oli aivan ihana viettää monta päivää keskittyen täysin korujen maailmaan. Uusien oppien ja vanhojen taitojen verestämisen tuloksena tein monta kaunista korua ja korusettiä. Juhannuksen vietimme maalla isolla porukalla perheen ja lähisukulaisten kesken leppoisan yhdessäolon ja hyvän ruuan voimin. Ruokakokeiluihini kuuluivat nokkoskeitto ja pekoniin kääräistyt raparperit.



Heinäkuussa laiskottelimme välillä kotona: kävimme picnicillä, piipahdimme Löylyssä ja nautimme kesäHelsingistä täysin siemauksin. Välillä vietimme aikaa maalla "työleirillä". Marjoja riitti, varsinkin vadelmia ja viinimarjoja kypsyi enemmän kuin pystyin keräämään ja säilömään. Kauniita ja lämpimiä kesäpäiviä hyödynsin ja sain mm. pestyä mattoja. Pääsin taas käyttämään maitohorsmaa, nyt lisäsin kukkia niin valkosipulivoin sekaan kuin raejuustolevitteeseenkin.


Elokuussa kävin jälleen Tallinnassa, tällä kertaa myös yövyimme siellä. Sää oli mitä mainioin ja kaupunkia oli kiva kierrellä. Naisporukalla teimme päiväretken Turkuun. Ei meillä mitään sen ihmeempää asiaa tai aihetta matkaan ollut, mutta mukava oli käydä sielläkin pitkästä aikaa ja viettää aikaa hyvässä porukassa. Elokuun ohjelmaan mahtui myös tutustuminen Helsingin juhlaviikkojen tarjontaan ja muutenkin nautin alkusyksyisestä kaupungista. Kanttarellit kypsyivät maalla vasta elokuussa. Saalis jäi tänä syksynä pienehköksi, mutta muutamaan ruokaan sieniä löysin.



Syyskuussa olin yhden viikonlopun Vierumäellä, jossa vietimme muutaman ystäväpariskunnan kanssa hauskoja hetkiä. Ohjelmaamme kuului hip-hopin, cha chachan ja rumban alkeita ja pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni pelaamaan kin-ballia. Ystävien kanssa vietetyt hetket virkistivät pitkäksi aikaa. Helsingin kansainvälisillä suurmarkkinoillakin käväisin ja edelleen kävimme pariin otteeseen maalla. Maalta käsin käväisin tutustumassa Seinäjoen käsityömessuihin. Hienoja ja kekseliäitä tuotteita oli myynnissä monella osaltolla. Syyskuussa aloitin 5:2-dieetin, joka sujui paljon paremmin kuin osasin odottaa.



Lokakuussa kävin pariinkin otteeseen messuilla. I love me -messujen parhainta antia oli Doppin stailaustilaisuus. I love fashion muotinäytös oli myös mielenkiintoinen ja oli erittäin mukava tavata ensimmäistä kertaa livenä muutamia blogikavereita. Helsingin kirjamessut sekä ruoka- ja viinitapahtuma kuuluu jokasyksyiseen ohjelmistooni, niin tänäkin vuonna. Linnanmäen valokarnevaali oli näkemisen arvoinen tapahtuma. Töysän kenkätehtaan myymälästä tein huippulöydön: pehmeät nahkakengät, joiden hinta oli 2€! Lokakuussa starttasi toiminimeni, Nellona Design.


Marraskuun ensimmäisellä viikolla kävimme laittamassa maalla tilukset talvikuntoon. Lunta ei tuolloin juuri satanut, mutta pakkasta oli muutamana viimeisenä yönä yli 10 astetta. Pakkasöitä ennen olin ehtinyt käydä vielä kerran sienimetsällä. Kotiin palattuamme sairastuin ja lopulta monta päivää vaivannut vatsakipu osoittautui puhjenneeksi umpisuoleksi, jonka hoitoon ja toipumiseen meni loppuaika marraskuusta ja osittain myös joulukuun alku.
Jokaisessa asiassa on myös hyvät puolensa, niin myös tässä. Ruuansulatus ja suolisto eivät tainneet oikein pitää monen päivän syömättömyydestä ja kovasta tulehduksesta. 5:2-dieettikin tyssäsi, kun muutenkin toipumisen aikana elin aika vähäisellä kalorimäärällä. Ruokaa pystyin syömään aluksi vain hyvin pieninä annoksina ja tämän johdosta paino putosi viitisen kiloa. Pienoinen painonpudotus on ollut tavoitteena, joten lopputulokseen olen tyytyväinen, vaikka tapahtuikin turhan rajulla tavalla.


Vuoden viimeinen kuukausi menikin sitten jouluisissa merkeissä: kodin koristelua, korttien tekoa, lahjojen ostoa, jouluvalmisteluita, kynttilänvalosta ja tunnelmasta nauttimista, joulunaikaan kuuluvia herkkuja ja läheisten kanssa vietettyä laatuaikaa. 


Kaiken kaikkiaan vuosi 2016 oli oikein mukava ja antoisa. Innostuneena odotan, mitä mielenkiintoista ja uutta vuosi 2017 tuo tullessaan.

Hyvää viikon jatkoa!




5 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja muistoja. Toivottavasti vuosi 2017 toisi mukanaan kaikkea kivaa myös! Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Todella kiva vuosi :)

    Ennen kaikkea upea juttu tuo sinun oma toiminimi!!!

    Suloista uuden vuoden jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosi oli tosiaan mukava. Ehkä vähän yllätyksetön ilman suuria ylä- tai alamäkiä, mutta näitäkin vuosia tarvitaan. Ihanaa uutta vuotta!

      Poista
  3. Mukava vuosi on tainnut olla tuota puhjennutta umpisuolta lukuunottamatta<3 Tuli kuvista sellainen fiilis että sienimetsään pitäisi päästä ja maitohorsmaa myös meille kiitos. Kivoja ideoita tällekin vuodelle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä odottelen nokkoskauden alkua. Niistä tehty keitto ja letut ovat todella maukkaita. Kivaa loppiaista.

      Poista