perjantai 13. tammikuuta 2017

Uudistettu poncho


Viikonloppuna tein muutamiin vaatteisiin pikkukorjauksia; jostain vaatteesta puuttui nappi, toisesta taas oli taskun vuori revennyt jne. Tästä reippaudesta intoutuneena kaivoin esiin myös villaponchon, joka oli luvattoman kauan odottanut kaapissa uudistamista. Alkuperäinen korkea kaulus kutitti ja pisteli kaulaa, joten ponchon alla täytyi aina käyttää poolopuseroa. Voitte kuvitella, että kun kaulassa on kangaspoolo kaksinkerroin taiteltuna ja päällä vielä kolminkertainen villakaulus, olo tuntui hiostavalta ja tunkkaiselta.


Yleensä laitan kiertoon vääränkokoiset tai -tuntuiset vaatteet, joten miksi poncho oli edelleen tallella. Syy on hyvin yksinkertainen: settiin kuuluu samaa villaneulosta oleva hame ja yhdessä tämä parivaljakko muodostaa kivan ja toimivan talviasun. Toinen syy on väri. Valkoista alaosaa saatika asua käytän harvoin talvella, sillä muiden päällä kivalta näyttävät valkoiset farkut tms. eivät itselläni tunnu luonnolliselta pakkaspäivänä. Villahame ja -poncho sen sijaan ovat aina tuntuneet virkistäviltä ja mukavan poikkeuksellisilta ja käytinkin niitä monta kertaa töissä. Niinpä elin toivossa, että jonain päivänä saan aikaiseksi muokata ponchon käyttökelpoiseksi. Kun vitkuttelujen jälkeen vihdoin aloitin ponchon uudistamisen, homma sujui loppujen lopuksi nopeasti. Jälkiviisaana on todettava, että tuunaus olisi kannattanut tehdä jo paljon aikaisemmin!
 
Asuun saa ilmettä vaihtamalla huivin, ponchon alle laitettavan paidan ja jalkineiden väriä. Nyt halusin pitää asun kokovalkoisena ja jätin väriläiskät pois. Jopa korut olivat hyvin yksinkertaiset - helminappikorvikset ja tekemäni helmikaulakoru. Olipa kiva käyttää tätä villa-asua pitkästä aikaa.








Edessä on lasketteluviikonloppu naisporukalla. Mitä kivaa sinulla on suunnitelmissa!

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!



6 kommenttia:

  1. Uudistuksen myötä asu on jopa juhlava. Aivan mahtava uudistus. Välillä se hommien aloittaminen on vaikeampaa kuin itse tekeminen.
    Meillä juhlitaan viikonloppuna esikoista, jolla on synttärit maanantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa, että usein aloittaminen on se työläin osuus. Hyvää synttäriä esikoiselle!

      Poista
  2. Kaunis ja toimiva. Poncho on selkeästi parempi noin. Ilmava ja raikas. Joku raitapuserokin varmasti toimisi sen alla kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ponchosta tuli huomattavasti parempi; ihan niin kuin sanoit ilmavampi ja kevyemmän oloinen ilman raskasta poolokaulusta.

      Poista
  3. Ihan mielettömän tyylikäs asu ja voi noita sun kauniita sääriä! <3

    VastaaPoista