maanantai 6. huhtikuuta 2015

Viisi isoa ja pientä kysymystä

Eilisen 11 kysymyksen The Liebster Awards'n jälkeen vastailen Viisi isoa ja pientä kysymystä -haasteeseen, jonka ihanainen tuulanneli viskaisi meikäläiselle muutama päivä sitten. Ja eikun kysymysten ja vastausten pariin.


1. Lempivaatteesi/asukokonaisuutesi nyt?
Eilen mainitsinkin, että rento kotiasu on asu, jonka vaihdan kotiin tullessa päälle välittömästi ja farkut kuuluvat myös olennaisena osana omaan tyyliini; niistä en hevin luovu. Muuten onkin sitten vaikeampi valita lempivaatetta tai kokonaisuutta. Olen fiilispukeutuja, jonka on vaikea päättää illalla seuraavan päivän asu valmiiksi. Yleensä en nimittäin aamulla ole ollenkaan samalla tuulella ja kokonaisuus menee vaihtoon. Sen olen huomannut, että viikottain saattaa jokin väri tai vaate viehättää tavallista enemmän ja siihen tulee sitten pukeuduttua useampana päivänä. Lisäksi innostun kausittain joistain tietystä, josta voisi mainita esim. leveät lahkeet ja mokka, jotka molemmat ovatkin jo päässeet asukuviin saakka sekä värinä valkoinen, joka vetää puoleensa yhä enemmän ja enemmän, mitä lähemmäksi kesä pääsemme.



2. Missä maissa tai kaupungeissa haluaisit käydä vuonna 2015?
Olemme monesti tehneet näin keväällä reissun johonkin Euroopan kaupunkikohteista, ja puheissamme on vilahdellut Varsova ja Budapest, joissa en ole käynyt aiemmin. Toisaalta olisin milloin tahansa valmis lähtemään myös Berliiniin tai Lontooseen, vaikka niissä olemmekin käyneet kolmen vuoden sisällä. Italiassa viihtyisin kesällä pidemmänkin aikaa kierrellen eri paikoissa ja kaukokohteista kiinnostaisi esim. New York eikä lämpöloma Thaimaassakaan olisi pahitteeksi. Toisaalta talven lasketteluloman viettäisin enemmän kuin mielelläni pitkästä aikaa Alpeilla. Näitä haluaisin käydä -kohteita on siis lukuisia, aika näyttää, toteutuuko niistä joku vai päätämmekö tutustua kotimaan antiin.
 




 
3. Mieluisin kevätpuuhasi näin kevään kynnyksellä?
Keväällä unelmoin aina kesän vehreydestä ja innostun idättämään siemeniä ja laitan mukuloita esikasvatukseen. Välillä kylvöt onnistuvat, monesti varsinkin siementen osalta eivät. Into on kuitenkin kova ja myös tänä vuonna yritän saada jonkun taimen kasvamaan. Ulkokalusteiden öljyäminen kuuluu myös kevään merkkeihin. Kaikista innokkaimmin odotan kuitenkin ensimmäistä käyntiä mökillä, jossa kevätpuuhaa ja -toimintaa riittää. 


4. Millaista on lempimusiikkisi ja kuka artisti saa sinun pöksyt pyörimään?
Olen mielestäni aika kaikkiruokainen musiikin suhteen, vaikka kaikkia jazzin tyylilajeja en jaksa kuunnella (tai sitten en vain ymmärrä niiden päälle) ja Puuhiksen toivon kuuntelevan raskaimmat trash ja death metal kappaleet kuulokkeiden kautta. Tätä kysymykstä miettiessä tajusin, että omaan huoneeseeni eli korupajaani, olen hankkinnut useita naisartistien cd-levyjä. Pinosta löytyvät Erin, Anna Puu, Jenni Vartiainen, Adele, Erykah Padu sekä Paloma Faith. Yksi miespuolinenkin esiintyjä on päässyt "korumusiikin" joukkoon,  Leonard Cohen. Nämä sopivat jotenkin hyvin korujen kanssa puuhasteluun.




5. Parhaat luonteenpiirteesi?
Tämä onkin setin vaikein kysymys - perisuomalaisena itsensä kehuminen on aina vaikeaa. 

Puuhiksen avustuksella parhaiksi luonteenpiirteikseni kirjaan avoimuuden, ulospäinsuuntautuneisuuden ja empaattisuuden. Työelämässä minua pidetään sitoutuneena, motivoituneena ja tavoitteellisena työntekijänä sekä reiluna, motivoivana ja helpostilähestyttävänä esimiehenä.

Edelleenkään en heitä haastetta kenellekään nimetylle, mutta ilomielin samoihin kysymyksiin voi jokainen halutessaan vastailla. Aina on mukava kuulla lisää ja oppia uutta blogituttavuuksista.

Hyvää alkavaa viikkoa!








13 kommenttia:

  1. Avoimelta ja helposti lähestyttävältä mielestäni vaikutitkin kun tavattiin ♡ Lontooseen lähtisin kyllä minäkin.
    Hyvää tätä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti sanottu. Oikein mukavaa viikkoa Outi!

      Poista
  2. Kiitos kun lähdit mukaan haasteeseen!

    Todella mukavia vastauksia ja taas opin lisää sinusta :)

    kivaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava oli vastailla kysymyksiisi. On tosi kiva oppia tuntemaan näinkin.

      Poista
  3. Kivoja vastauksia - ja uutta löytyi sinusta tälläkin kertaa;)
    Leonard Cohen löytyy minunkin levyhyllystäni - ja Budapestiä uskallan suositella matkakohteeksi - se on yksi lempikaupungeistani ja olisin marraskuussa ollut taas menossa, jollei jalkaleikkaus olisi tullut tielle!
    Oikein hyvää juhlien jälkeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Budepest kiehtoo kovasti, jos ei tänä keväänä, niin joku päivä vielä sinne menen. Mukavaa viikkoa!

      Poista
  4. Kivat vastaukset :) Budapestiin haluaisin minäkin mennä ja lempivaate kotona kuulostaa tutulta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella on kotiasuna tosi rento ja vaivaton kokonaisuus. Mitäpä sitä kotona pönöttämään..

      Poista
  5. Näitä on aina niin kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit tästä. Mukavaa keskiviikkoa!

      Poista
  6. Mielenkiintoisia juttuja! Varsovassa on tullut käytyä aika usein ja on se aika harmaa kaupunki, tai sitten en huomannut sen kauneutta. Budepestia suosittelen lämmöllä, ihana kylpyläkaupunki, jossa syö ja shoppaa oikein hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän minäkin olen kallistumassa Budapestin suuntaan, mutta katsotaan nyt, mitä ylipäätään päätämme reissujen suhteen.

      Poista
  7. Puuhis on sinua hyvin kuvaillut, juuri tuollaisen helposti lähestyttävän, sydämellisen ja lämpimän kuvan sinusta sain <3

    VastaaPoista