lauantai 11. huhtikuuta 2015

Torstain harmaa hame ja sukkahousukriisi


Tiedättehän sukkahousukriisin? Sen tilanteen, kun vaikkapa aamulla päädyt pitkästä aikaa hameen tai mekon käyttöön, ja sitten huomaat, ettet löydä sopivia sukkahousuja. Epätoivoisesti yrität etsiä laatikosta sopivia sukkiksia, mutta löydät vain niitä, jotka ovat liian ohuet tai paksut, väärän väriset tai sävyiset, liian tummat tai vaaleat, kiiltävät liikaa tai liian vähän tai ovat muuten vain epäsopivat juuri sen hameen kanssa, johon haluaisit pukeutua. Sitten kun lopulta löydät ne yhdet soveltuvat, niissä onkin silmäpako tai jalkaan vetäessä tarttuvat kiinni johonkin ja räsähtävät rikki.
Mulle näin sattuu silloin tällöin, viimeksi torstaina. Asupähkäilyn päätteeksi valitsin harmaan kynähameen, jonka kanssa halusin ihoväriset sukkahousut. Kaapin hylly on täynnä sukkahousuja, eikä vaatteita valitessa tullut pieneen mieleen, että ihonvärisiä sukkiksia ei niiden joukosta löydy. Mustia kyllä oli vaikka kuinka monet ja muutamat muutkin, mutta ei niitä, mitä kaipasin.

Aikaa penkomisessa kului sen verran, että alkoi olla jo hieman kiire, mutta siinä sitten hieman kiukkuuntuneena ihmettelin, meneekö asu uusiksi vai laitanko sittenkin mustat sukkahousut. Onneksi hyllyn perukoilta löytyi loppujen lopuksi yhdet käyttökelpoiset. Ne tosin olivat 10 denierin ja kärkivahvikkeettomat, mutta saivat luvan kelvata. Että niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin sukkahousut voi tulla iso ärsytys heti aamusta.






Eilen sitten hankin useammatkin ihonväriset sukkahousut varastoon, nyt pitäisi niitä vähäksi aikaa riittää. Onko aamuinen sukkahousukriisi teille tuttua?

Loistavaa viikonloppua!




14 kommenttia:

  1. Kaunis on asusi... Joo ja mä tiedän tuon kriisin. Mä vedin tänään sellaiset sukkikset jalkaan, että oksat pois.. ja päivällä ajattelin, että tuli taas vedettyä sukkisöverit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuin olen monesti sanonut, sä oot ihan huippu noiden sukkisten kanssa; rohkeutta ja persoonallisuutta löytyy!!

      Poista
  2. Tyylikäs asu! Huomasin tämän luettuani, että minulla ei ole yhtiäkään ihonvärisiä sukkahousuja.
    Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Voi hitsi kun kuulostaa niiiiin tutulta ;) ja mistä se johtuu, että sukkalaatikko on todellakin täynnä mustia sukkahousuja mutta ihonväriset ovat hukassa ;)

    Tyylikäs asu jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa, että on muitankin, joilla on sama ongelma. Joskun on kyllä käynyt niinkin, että ihonvärisiä löytyy, mutta sitten onkin ollut pula mustista. Ei näköjään pysty hallitsemaan molempien "varastotilannetta".

      Poista
  4. Tiedän niin tuon fiiliksen ja miten ne itsestäänkin saattavat mennä rikki tai jopa sellaisille korkkiruuveille ettei ole tosikaan. Vihaan sukkahousuja, mutta silti ovat must juuri vastaavien hamosien kanssa. :)

    Upeaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon ihan varma, että jos miehet käyttäisivät sukkahousuja tai ohuita sukkia, he olisivat jo vuosikymmeniä sitten kehittäneet versiot, jotka kestävät käytöstä toiseen.

      Poista
  5. Tuo kuulostaa enemmän kuin tutulta...:) Ja vaikka olisikin juuri niitä ihonvärisiä niin niillä on tässä huushollissa 50/50 todennäköisyys hajota ennenkuin ovat jalassa... Ja miksi se tapahtuu aina kun on kiire? Ihanat korut<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin eli kiireessä ne räpsähtävät silmäpaoille. Kivaa sunnuntaita!

      Poista
  6. Tunnustan omaavani melkoisen varaston käyttämättömiä sukkiksia, joten eipä taida kriisi yllättää. Vielä kun ostelen niitä lisääkin ennen kuin varasto on edes 'hälytysrajalla'. Saattaa tulevaisuudessa perikunta hämmästellä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanan järjestelmällistä! Minä olen onnistunut hamstraamaan vain mustia, harmaita, tumman ruskeita tms. versioita, ja nämä ovat jotenkin jääneet paitsioon. Kannattaisi varmaan ottaa tavaksi tehdä inventaario aika ajoin.

      Poista
  7. Mulla ei tulisi mitään, jos pitäisi valita päällepantavaa kiireessä. Alusvaatteetkin pitää edellisenä iltana nostaa hyllylle, jumittuisin varmaan tunniksi niidenkin yhteensopivuutta pohtivaan. Kiireessä ei vaan pää toimi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, tuohon kun pystyisikin. Minäkin onnistun siinä joskus, varsinkin jos on jokin erikoisjuttu tiedossa, mutta normiaamuna menen fiiliksen mukaan.

      Poista