keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Raitoja ja pinkkiä


Iltapäivällä kotiuduimme maaseudun rauhasta ja on kiva huomata miten luonto on muuttunut sinä aikana. Vajaa viikko pois kotoa ja pääkaupunkiseudulta ja sillä aikaa kevät on edennyt aimo askeleen eteenpäin. Aivan ihanaa, kun pihapiirin pensaisiin on ilmestynyt vihreitä lehtiä ja valkovuokot aloittaneet kukinnan.

Yleensä asuni ovat värimaailmaltaan melko hillittyjä, mutta välillä intoudun käyttämään kirkkaampia värejä tai kirjavampia kuoseja. Ajatus viimeviikkoiseen asuun lähti uudehkosta raitapaidasta. Kaapistani löytyy yksi punavalkoinen raitapaita, mutta muuten paitojen väreissä toistuvat yleensä valkoisen lisäksi musta tai tummansininen. Aiemmin keväällä näin jossain kaupassa pinkkivalkoisen paidan ja väriyhdistelmän raikkaus ihastutti. Paita sattui olemaan hyvässä alennuksessa, joten mukaanhan se lähti.
Tällä kertaa yhdistin siihen pinkin neuletakin ja harmaat housut, kesällä freesi kokonaisuus syntyy yhdistämällä siihen valkoista.






Kyllä osaa taas arvostaa nopeaa nettiä: blogin päivitys onnistui suit sait ja olen päässyt lukemaan ja kommentoimaan muiden postauksia. Pienistä asioista voi saada ison ilon.

Hyvää illan jatkoa!





10 kommenttia:

  1. Kiva nähdä sinulla pinkkiä. Tykkään kokonaisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tosi paljon pinkistä, vaikken kovin usein sitä itse käytäkään. Siksi onkin mukava katsella sitä väriä sun päällä.

      Poista
  2. Vitsi sulle sopii aivan täydellisesti pinkki, aivan ihana väri. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on yksi mun suosikeista, vaikka käytänkin harvoin.

      Poista
  3. Keväisen raikas asu, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu ihan mukavalta, kun raikkaita värejä tulee kevään myötä käytettyä enemmän.

      Poista