keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Raitapaita ja pitkä liivi

Edellisistä asukuvista on vierähtänyt jo viikko, joten onkin korkea aika laittaa tänne muutama asukuva. Ja asukuvataukoon liittyen kuvatkin ovat lähes viikon takaa eli kiirastorstailta.


Jos kevään tuloa mitataan raitapaidoilla, mun kohdalla kevät on tosi myöhässä. Olen toistaiseksi käyttänyt raitapaitoja vain pari kertaa, silloinkaan asut eivät ole päässeet blogiin saakka. Kuvien mustavalkoisen paidan ostin jo joulun välipäivinä alennusmyynnistä, mutta viime viikkoon asti se on odottanut kaapissa käyttöönottoa. Olin kyllä moneen kertaan suunnitellut yhdistäväni siihen pitkän liivin, mutta ei vain aamuisin sattunut olemaan sen oloinen fiilis. Eloa ja värikkyyttä kokonaisuuteen sain punaisella huivilla sekä rannekellolla ja tietysti huuliinkin piti etsiä se kaikista punaisin huulipuna.




Punaisen huivin ostin jo noin kymmenen vuotta sitten. Mulla oli tuolloin töissä sekä musta että suklaanruskea huivi varalla niitä päiviä varten, kun ilmastoinnin vuoksi kaipasin lisälämmikettä hartioille ja niskaan. Niiden seuraksi hankin vielä tämän punaisen. Pari vuotta se oli käytössä vain työpaikalla "mummohuivina", joksi me näitä lämmityshuiveja kollegan kanssa kutsuimme, sitten ryhdyin pitämään sitä muulloinkin. Kivasti se tuokin väriä asuun kuin asuun.


Tietenkin juuri kuvaussession alkaessa alkoi tihuuttaa vettä ja oli ihan sikakylmä, näkyy ihokin olevan aivan kananlihalla, heh. Onneksi joukosta löytyi muutama kuva löytyi, joissa ilme ei ollut surkean kärsivä.

Kivaa illan jatkoa!


16 kommenttia:

  1. Toimiva kokonaisuus. Punainen huivi kruunaa kaiken.

    VastaaPoista
  2. Kiva kokonaisuus, toi punainen huivi tekee olemuksesta tosi freshin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se kyllä raikastaa. Käytän ihan liian harvoin mustavalkoisen seurana jotain piristeväriä, mutta joskus innostun niin tekemään.

      Poista
  3. Tuo punainen huivi on kyllä nappi valinta :)

    se raikastaa asukokonaisuuden !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuulanneli, punainen on kivan raikas väri.

      Poista
  4. Kiva asukokonaisuus! ja sinulle sopii tuo punainen väri todella hyvin.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siniseen taittuva punainen on mulle sopiva ja tykkään itsekin kovasti.

      Poista
  5. Siis tuo punainen tuo mahtavasti väriä sun kasvoihin. Todella hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän sävyinen punainen on ihan mun juttu. Joskus kokeilin oranssiin taittuvaa sävyä, se sai mun kasvot ihan kalvakoiksi.

      Poista
  6. Punainen sopii sulle todella hyvin ja punainen on oma lempparini sinisen ja valkoisen kanssa.
    Kivaa päivää Belladonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisen, sinisen ja valkoisen yhdistelmä on aivan ihana ja raikas.

      Poista
  7. Tämä on kyllä niin kaunis kokonaisuus, ja niin mun näkönen että <3 Mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, totta puhut. Ihan sun oloinen asu, olen joskus aikaisemminkin ajatellut, että meillä on monelta osin aika samanlainen maku.

      Poista
  8. Punainen huivi on asukokonaisuuteen liian raskas valinta, muuta ei oikeastaan näy, kuin kilometrin päähän helottava huivi.
    Keväisin terveisin,
    Netta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIieltämättä punainen on huomioita herättävä väri ja huivi paksuhko. Toisaalta itseäni huivin väri piristi ja paksu huivi on tarpeellinen lisä ilmastointia vastaan.

      Poista