tiistai 28. huhtikuuta 2015

Keinonahkainen pliseerattu hame

Sunnuntailounaan asuna oli tekonahkainen pliseerattu hame, jonka olin ostanut muutamaa päivää aiemmin. Olen ollut kamalan epäileväinen keinonahkaisten vaatteiden suhteen ja näkemykseni on ollut, että ne hiostavat ja tuntuvat päällä siten epämukavilta. Mielikuva on syntynyt varmasti aikoinaan joistain kengistä, jotka eivät olleet kovin miellyttävät jalassa. Kaupoissa olen monesti kyllä ihastellut ja hypistellyt tekonahkaisia housuja ja hameita, mutta en ole tainnut edes kokeilla niitä ylleni ennakkoluuloni vuoksi. Viikko sitten satuin huomaamaan tämän mustan hameen Keskisen kyläkaupassa. Kerrankin päätin kokeilla, miltä tekonahka tuntuu päällä. Ensivaikutelma oli ihan hyvä ja kun se vielä oli roimassa alennuksessa, päädyin ostamaan sen.











Asua täydensi tekemäni kaulakoru, jonka nahkasuikaleet sopivat kivasti hameen pliseeraukseen.

Sunnuntaina olin positiivisesti yllättynyt, sillä hame tuntui oikein mukavalta, eikä hiostanut ollenkaan. Hametta tulen varmasti käyttämään paljon.
Onko teillä kokemusta, minkälaiset keinonahkaiset housut ovat käytössä, hiostavatko ne?

Keväistä illan jatkoa!




20 kommenttia:

  1. Pliseeraus on mielestäni ihanan naisellista , hame on tosi kiva ❤️ Kaulakoru myös, minulla on tuollainen samantyyppinen metallihapsuilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pliseeraatu hame päällä tulee väistämättä naisellinen olo. Helman hulmuavat niin kauniisti.

      Poista
  2. Voi kun kaunis hame. Sinulle sopii hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju, tykkään käyttää pliseerattuja hameita. Ne ovat vähän rennoman oloisia kuin esim. kynähameet.

      Poista
  3. Mulla on sellaiset housut, joissa etuosa on keinonahkaa. Ne on ihan mun lempipöksyt, mutta kyllä täytyy myöntää, että ne hiostaa jonkin verran.
    Hameesi on todella tyylikäs ja sopii sinulle todella hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voisin kuvitella, että housut ovat hiostavammat kuin tällainen leveähelmainen hame.

      Poista
  4. Onpa kaunis hame - pliseeraukset ovat aina!
    Ja keinonahkaisista housuista ei ole kokemusta - itsekin pelkään sitä hiostavuutta.
    Hauskaa vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoa Lady! Pliseeraukset ovat aina olleet myös minun mieleeni. Kivaa vappua myös sinne!

      Poista
  5. Tuohan on kaunis päälläsi! Ja koru on kuin tuota hametta varten suunniteltu :-)
    Keinonahkaisia housuja olen kyllä sovitellut, mutta kauppaan ovat jääneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Korun tein jo reilu vuosi sitten, mutta on tosiaan kuin tätä varten luotu.

      Poista
  6. Upea ja todella tyylikäs hame ja näyttää todella kauniilta päälläsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, ihastuin heti hameeseen kun näin sen.

      Poista
  7. Tyylikäs kokonaisuus! Hieno tuo tekemäsi koru.
    Tupsahdin tänne Pinkit korkokengät blogin kautta ja löysin kerta heitolla kaksi kivaa uutta blogia. Ryhdyin molempien blogiesi seuraajaksi. Tulen toistekin :)

    Iloista vapun aikaa!

    terveisin Pirjo W / Virtuaali Moleskine® virtuaalimoleskine.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pirjo! Kiva kun löysit tänne, tervetuloa lukijaksi! Kivaa vappua myös sinulle!

      Poista
  8. Onpas kiva hame - ei uskoisi keinonahkaiseksi. Ja tuo koru on aivan ihana, suorastaan piste I:n päälle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Hame oli varsinainen löytö ja koru kiva sattuma.

      Poista
  9. Upea hame ja koru on aivan ihana. Mustavalkoinen toimii aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara!!! Näin on, perusvarma värikombo.

      Poista
  10. Tässä asussa vanhenit 20 vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tulee halpa "nuorennusleikkaus", kun siitä selviää asua vaihtamalla.

      Poista