maanantai 30. lokakuuta 2017

Ruudullinen kynähame

Lauantain postauksessa mainitsin biker-takkini jäävän talvilomalle odottamaan ensi kevättä. Mutta eikös kameran muistikortilta löytynyt vielä kuvia, joissa poseeraan se ylläni. Kerta kiellon päälle...


Syksy on pukeutumisen kannalta lemppariaikaani. Onhan kesällä ihana käyttää kesävaatteita kuten kepeitä kesämekkoja ja -hameita, lyhythihaisia paitoja, toppeja ja ohuita kangashousuja. On myös kiva vetäistä kengät jalkaan ilman sukkia. Siitä huolimatta nautin, kun syksyn saavuttua voin kaivaa esiin muhkeat neuleet, poolopaidat, paksut hameet ja mekot, kaulahuivit ja pipot puhumattakaan nilkkureista ja saappaista. Lokakuun alkupuolella pakkasin kesävaatteet varastoon ja vaihdoin kaappiin niiden tilalle lämpimämpiä asuja. Voi miten mukavilta talvisemmat vaatteet tuntuivatkaan! Kaiken huipuksi löysin yhden mekon sekä neuleen, joiden olemassaolon olin täysin unohtanut. Mukava yllätys.

Talvivaatteiden joukossa oli myös ruskeasävyinen kynähame. Villasekoitekankaan ja ruskan värien johdosta se tuntui täydelliseltä ruska-ajan vaatteelta. Helppo ja nopea valintani kiireessä on yleensä valita yläosaan ja sukkahousuihin tai jalkineisiin sävyt hameen ruuduista. Nyt päädyin vaihteeksi valitsemaan hameen seuraksi ruskean sijaan mustaa. Itse tykkäsin kovasti tästä yhdistelmästä.







Kuvauspäivänä oli lähes yhtä kova tuuli kuin tänään ja monet kuvat rankkautuivat pois, kun niissä olin tukka pystyssä tai tuuli heilautti takin liepeet miten sattui. Edessä onkin pitkä ajanjakso, jolloin ulkona kuvaaminen on entistä haastavampaa ja useimmat asukuvat onkin otettava sisätiloissa tai parvekkeella sään tai pimeyden johdosta.



Hyvää alkanutta viikkoa jokaiselle!




6 kommenttia:

  1. Onpa tosi kivan näköinen asu. Ihanasti sinulla on taas hiukset kasvaneet!
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Yritän kasvattaa hiuksiin hieman lisää pituutta, tämä välivaihe on vain niin tylsä, kun eivät ole oikein minkään mittaiset. Ihanaa marraskuun alkua!

      Poista
  2. En ikinä osaisi ostaa tuollaista takkia, harmi. Se on todella upea ja sopii hameen kanssa täydellisesti. Jospa minä tästä vielä rohkaistun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biker-takit ovat aina olleet mun intohimo. Mulla on myös vaatteita, joista tykkään muiden yllä paljonkin, mutta itselleni en voisi kuvitellakaan niitä. Erilaisuus - myös pukeutumisessa - on rikkaus. Kivaa keskiviikkoa!

      Poista
  3. Tuo bikertakki on niin monipuolinen, koska sopii taas kerran täydellisesti tällä kertaa tuon kynähameen kanssa. Ihanan syksyiset kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mielelläni käyttäisin bikeria vieläkin, mutta ei oikein näillä säillä viitsi edes yrittää. Joskus kokeilin, ja olin heti flunssassa. Ihanaa keskiviikkoa ja marraskuuta!

      Poista