keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Röyhelöneule



Minulla on pari harmaata, juuri polven yläpuolelle ulottuvaa kynähametta, joista pidän erityisen paljon ja jotka ovat näkyneet kuvissakin lukuisia kertoja. Viikko-kaksi sitten toinen niistä valikoitui jälleen kerran ylleni. Hame on erittäin mukava päällä. Siinä on hieman lycraa, joten napakka kangas joustaa eikä vaate purista tai kiristä mistään. Ohuiden sukkahousujen ja jakun kanssa hame istuu hyvinkin asialliseen kokonaisuuteen. Toisaalta paksujen sukkisten ja neuleen kanssa se soveltuu loistavasti rennompaan meininkiin.

Harmaan hameen seuraksi sopisi melkeinpä väri kuin väri. Kuosissa on ohuen ohut musta-harmaa vinoraidoitus, joten huomaan usein valitsevani tämän hameen pariksi mustan yläosan. Tällä kertaa päädyin neuleeseen, jonka jujuna on pieni röyhelö paidan ja hihojen yläosassa. Se antaa mukavasti ilmettä perusneuleelle olematta liian huomiota herättävä.







Koska röyhelö on neuleen 'juttu', valitsin koruiksi yksinkertaiset hopeakorut. Suunnittelin riipuksen, korvakorut ja rannerenkaan sisältävän setin muutama vuosi sitten. Käytin koruihin ns. neliölankaa, eli hopealankaa, joka on läpileikkaukseltaan kulmikas. Juotin kolme muutaman sentin mittaista hopeapalaa yhteen epäsäännölliseen riviin. Yleensä hopeaa juotettaessa halutaan, että sauma/juotoskohta ei jää näkyviin vaan pinnan on oltava sileä. Tässä setissä sen sijaan nimenomaan halusin, että erilliset palat eli palkit jäävät selkeästi näkyviin. Korusarja sai nimekseen Palkki.






Hyvää keskiviikkoiltaa!




4 kommenttia:

  1. Ihanaa naisellisuutta tuo mustaan väriin ja asuun ja korut todella ajattoman kauniit. <3 Ihanaa loppuviikkoa Belladonna <3

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva pusero. Tästä tulikin mieleen, että itsellänikin on yksi röyhelöneule kaapissa :)
    Upeat korut, kivan simppelit, mutta kuitenkin näyttävät.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiva pusero ja pitkästä aikaa röyhelöt (hillitysti käytettyinä;) miellyttävät silmää.
    Korut ovat upeat ja just miun maun mukaiset.
    Ihanaa loppuviikkoa, Belladonna <3

    VastaaPoista
  4. Kauniit korut ! Kuolaan niitä... :-)

    VastaaPoista