torstai 29. joulukuuta 2016

Ostoksilla miesten vaatekaupassa



Pidemmän aikaa hankintalistallani on ollut harmaa perusneule. Olen syksyn aikana käynyt vaatekaupoissa aika harvakseltaan, eikä noilla kerroilla eteeni ole sattunut sopivalta tuntuvaa neuletta.
Ennen joulua lähdimme Puuhiksen kanssa kaupoille ja hän bongasi eräästä miesten vaateliikkeestä merinovillaneuleita. Neulepaidat, -takit ja -liivit olivat tuntuvassa alennuksessa ja minä ostin neuleen joululahjaksi mm. isälleni. Kassalla myyjän kanssa manasimme, miksei naisille löydy vastaavia tuotteita yhtä hyvään hintaan. Puuhiksen vielä valitessa omia neuleitaan keksin, että kukapa minua kieltää ostamasta villapaitaa myös itselleni. Ensimmäisen kerran hankin miesten osastolta vaatteen, kun olimme kaverini kanssa 16-vuotiaina kielikurssilla Englannissa. Kyseessä oli tuolloin vastaavanlainen neule vaaleanruskeana ja isäntäperheen äiti ihastui ostokseeni niin, että kävi seuraavana päivänä hankkimassa samanlaiset pojalleen ja miehelleen. Silloin tällöin tein myöhemminkin hyviä löytöjä miesten vaateosastoilta, viime vuosien aikana tuo tapa on jotenkin jäänyt ja unohtunut. 


Neuleen alle puin helmenvalkoisen silkkipaidan ja kaulaan valkoiset helmet. Voiko klassisempaa yhdistelmää olla? Jottei hienostelu olisi mennyt ihan överiksi, valitsin alaosaksi tuunaamani farkut. Revityt lahkeet toivat kokonaisuuteen rentoutta ja särmää.





Nyt kun taas pitkän tauon jälkeen "löysin" miesten vaatekaupat, tulen varmasti jatkossakin tarkistamaan ainakin neuleiden osalta vaatetarjonnan myös niissä. Oletko sinä ostanut neuleita tai muita vaatteita miesten puolelta?

Ajatelkaa, enää pari päivää ja vuosi vaihtuu!
Mukavaa loppuvuotta!





7 kommenttia:

  1. Ihana neule. Sieltä pitää ostaa mistä sen löytää :) todellakin vuosi vaihtuu liian nopeaan taas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusneule on sama löytyy se sitten naisten tai miesten osastolta. Kivoja vuoden viimeisiä päiviä!

      Poista
  2. Tyylikäs klassikko ja mahtavaa, että se miesten puolelta löytyi. <3 Täälläkin tulee sukkuloitua ajoittain miesten hyllyjen puolella ja useat simppelit klassikot löytyy juuri sieltä.

    Sydämellistä uutta vuotta <3

    VastaaPoista
  3. No mutta miesten osastoltahan näyttää löytyvän tyylikästä ja istuvaa! Tuollainen merinovilla paita on kyllä kivan lämmin ja sopii kivasti tuollaisen silkkipaidan kanssa. Itse en ole ostanut mitään miesten osastolta, mutta tämän jälkeen saatan ostaakin.

    VastaaPoista