sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Viikon 49 huiput

Viikko on sujunut hyvin tavanomaisissa merkeissä ilman sen kummempia tapahtumia ja tekemisiä. Itsenäisyyspäivä katkaisi viikon ja tuntuu, että viime sunnuntaista on kulunut enemmän kuin seitsemän päivää.

Olemme monesti käyneet itsenäisyyspäivänä syömässä ulkona. Tänä vuonna vietimme päivän seesteisissä tunnelmissa kotona. Kävelylenkin ja hirvipata-päivällisen jälkeen siirryin sohvalle katsomaan Linnan juhlia. Pukusuosikkia monen kauniin juhlamekon joukosta on vaikea nimetä, mutta noin yleisesti ottaen pidän erittäin paljon Jukka Rintalan luomuksista. Niissä vain on se jokin, joka vetoaa minun makuuni.



Viikko sitten hehkutin suupalajoulutorttuja, jotka ovat nyt täysin syrjäyttäneet meillä perinteiset isot joulutortut ja joita olen paistanut moneen otteeseen. Makeiden torttujen lisäksi olen innostunut suolaisista versioista, nekin minikokoisina. Maustamattoman tuorejuuston sekaan lisään pieneksi pilkottua kinkkua, paprikaa ja persiljaa, mausteeksi riittää ripaus mustapippuria ja paprikajauhetta. Laitan seosta noin teelusikallisen piparimuotilla tehtyjen kuvion päälle ja joskus lisään pinnalle hieman juustoraastetta. Pienet piirakkaiset maistuvat mainioilta teekupposen tai glögin seurana.



Eilen käväisin Tuomaan markkinoilla ja samaan ajatukseen oli päätynyt moni muukin. Ihmisiä riitti kojujen ympärillä välillä kunnon tungokseen asti. Silti oli mukava ihastella joulukoristeita ja -tuotteita. Tonttuaiheiset koristeet ovat hurmaavia, mutta jostain syystä en kuitenkaan osaa niillä koristaa kotiani. Tuo neliömallinen koriste jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni, pitääköhän käydä joku päivä hankkimassa se vaikka ovikoristeeksi.




Viime vuonna käytin joulukortteihin luonnonmateriaaleja - tuohta, naavaa, sammalta ja jäkälää. Luonnonmukainen linja jatkui korteissa myös tänä vuonna, mutta vähän yksinkertaisemmassa  muodossa. Juuttikankaan ja -narun sekä toivotustekstin lisäksi korttia koristaa vain yksinkertainen viljankorsi.


Oletko kuullut tai jopa kokeillut suolan kasvattamista? Tällä helpolla menetelmällä saa lasiseen kippoon tai purkkiin kauniin huurrekuorrutuksen. Idea oli jo pari vuotta sitten some-hitti, mutta minä kokeilin sitä ensimmäisen kerran vasta nyt. Laitoin pienen maljakon ja venetsiakynttilälyhdyn pohjalle sentin-puolitoista merisuolaa ja lisäsin sen verran vettä, että suolat peittyivät. Kääntelin kippoja sen verran, että vesi kasteli seinämät reunaa myöten. Sen jälkeen annoin niiden seistä lämpimässä paikassa muutaman päivän, jonka aikana suola kiteytyi kauniiksi huurrepinnaksi. Mitä lämpimämmässä paikassa purkkien antaa tekeytyä, sitä nopeammin kiteytyminen tapahtuu. Vaivaton ja hauska diy-ohje, kannattaa kokeilla.



Lämminhenkistä kolmatta adventtia!











8 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä, pikkusuolaisia en ole tullut ajatelleeksikaan joulutorttutaikinasta! Täytyy kokeilla, olen persompi suolaiselle kuin makealle ja tuo "huurrelasi" lähtee heti kokeiluun. Mukavaa joulun odotusta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolaiset makupalat hupenevat meillä heti. Näihin pieniin suupalatorttuihin taikina kannattaa kaulita ohuemmaksi, jotta valmiissa tortuissa maistuu myös täyte. Hauskoja kokeiluja leivonnaisten ja huurruttamisen parissa.

      Poista
  2. Suolan kasvatusta on itsekin pitänyt testata. Käytitkö merisuolaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin merisuolaa. Mulla ei ensin pariin päivään tapahtunut mitään, mutta kun siirsin kipot lämpimämpään paikkaan, suola alkoi kiteytyä.

      Poista
  3. Oi miten kivoja tunnelmia ja nuo herkut! Yhtä mukavaa uutta viikkoa Belladonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulunalusaika on ihanaa tunnelmointiaikaa. Kivaa viikkoa Tiia!

      Poista
  4. Kauniita jouluisia tunnelmakuvia :) Kivaa viikkoa sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulutunnelmaista viikkoa sinullekin Sara!

      Poista