maanantai 14. maaliskuuta 2016

Viikon 10 huiput

Tammi- ja helmikuun aikana tein tavallista enemmän vaatehankintoja, joten päätin vähäksi aikaa ottaa etäisyyttä vaatekauppoihin, varsinkaan kun en ole välttämättä tarvinnut mitään uutta. Varsinaiseen ostoslakkoon en ryhtynyt, mutta tauko shoppailuun oli aiheellista. Viime viikolla kävin Kannelmäen Kaaressa asioilla, ja huomasin siellä pop up -myymälän, jossa oli myynnissä Objectin ja Vilan vaatteita. Pitkän aikaa pyörittelin käsissäni raitamekkoja pähkäillen otanko vai jätänkö. Koska mulla on mekkoja aika monta, jätin raitamekon loppujen lopuksi ostamatta. Viereisellä tangolla roikkui kuitenkin yksi ainokainen raidallinen puolihame, joka sattui olemaan kokoani. En pystynyt vastustamaan kiusausta, vaan midimittainen hame lähti mukaani. Kesähameeksi sitä alunperin suunnittelin, mutta laitoinkin sen jo tänään päälleni. Kuvia tulossa asusta jossain vaiheessa.


Tiistaina osallistuimme parin kuukauden tauon jälkeen viiniklubin wine tastingiin. Klubi kokoontuu kerran kuukaudessa, mutta viime kerta jäi väliin Rukan matkamme vuoksi. Vähän kyllä harmittaa, aiheena oli ollut viini ja suklaa! Mulle ihan vastustamaton parivaljakko.

Tällä kertaa maistelimme viinejä puolisokkotastinginä eli tiesimme, että kaikki viisi maisteltavaa punaviiniä olivat syrah (tai toiselta nimeltään shiraz) rypäleistä tehtyjä ja meille kerrottiin viinien nimet ja mistä maasta ne tulivat. Meidän tehtäväksi jäi arvuutella viinit oikeaan maistelujärjestykseen. Sokkotastingin lisäksi testasimme samalla viinien sopivuutta maistelulautasen herkkujen kanssa. Syrah-viinit ovat tummia ja täyteläisen mausteisia ja ne sopivat loistavasti vahvojen liharuokien, varsinkin riistan ja lampaan seuraksi. Myös suolaiset kovat juustot ovat oiva pari näille vahvoille viineille. Kaikki viinit soveltuivatkin hienosti maistelulautasemme appenzellerille, naudanfileelle sekä vorschmackille. Maisteluviinien joukosta kaksi oli minun makuuni: australialainen Hewitson Le Secateur Shiraz 2014 (hinta Alkossa n. 17€) sekä chileläinen Leyda Single Vineyard Canelo Syrah 2013 (n. 14,50€). Näistä jompi kumpi saattaa päätyä pääsiäispöytäämmekin.
Niin, ja mitenkäs puolisokkotasting onnistui? Huonosti. En tiennyt yhtään viineistä oikein, mutta onneksi moni muukin konkarikävijä oli yhtä epätietoinen. Heh, onpahan syytä ja tarvetta jatkaa viininmaistelua.




Viikon aikana olen moneen otteeseen pohtinut, että kyllä on kummallista, kun aina on joku mieliteko päällä. Nyt en tarkoita suklaa- tai makeanhimoa, joka on päällä aina enemmän tai vähemmän; toisinaan se kiusaa päivittäin, toisinaan väijyy ainakin taka-alalla. Nyt tarkoitan muuta ruoka- tai juomahinkua. 
Mulla kesti monta kuukautta intohimo raejuusto + avokado -yhdistelmään, jota söin väli- tai iltapalana päivittäin. Tuo himotus on hieman hellittänyt, mutta sen tilalla vaihtelevat sitten muut mieliteot. Viime aikojen himotuslistalla ovat olleet hapankorppu ja tee yhdessä tai erikseen, uudet Fazerin juuresleivät ja nyt viimeisimpänä erään kaupan maistiaisten innoittamana Wasan Delikatess-näkkileipä. 




Ja arvatkaapa, mikä on tällä hetkellä lempileivänpäällinen? Persilja! Leivälle tai näkkärille sipaus margariinia, ohut siivu juustoa ja paljon persiljaa. Niin hyvää! Onneksi nämä mieliteot eivät ole niitä kaikista epäterveellisimpiä.




Olen pikku hiljaa aloittanut pääsiäisvalmistelut. Ostin lisää narsisseja, ja etsin pääsiäiskoristeitakin, mutta vielä toistaiseksi
en ole onnistunut löytämään niitä. Taas yksi asia, joka on muuton jäljiltä jossain todella hyvässä paikassa säilössä. Rairuohon siemetkin olen jo ostanut, täytyypä lähteä kylvöpuuhiin.


Upeaa viikkoa!





4 kommenttia:

  1. Ihana tuo raitahame. Minulla on raitaa muutamassa mekossa ja uudessa paidassakin.
    Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Melko terveelliset ovat nuo ruokahimosi. Katsoin mainitsemistasi viineistä tarkempia tietoja ja vaikuttavat hyviltä pihviviineiltä :-)

    VastaaPoista
  3. Ooh miten ihana raitamekko toteaa raitahullu. Tuota juuresleipää pitäisi olla meidän Lidlissä, mutta en sunnuntaina löytänyt, taitaa olla kaikkien huulilla nyt tuo leipä. Aurinkoista viikkoa <3

    VastaaPoista
  4. Ihana raitahamonen, kevät ei tule ilman
    seilorihenkisiä vaatteita, näin se vaan on!
    Voi vitsit, olisipa ihana osallistua tuollaiseen
    viinitastingiin, olen jo pitkään haaveillut, että
    liittyisimme viiniklubiin!
    Rairuohot on täälläkin kasvamassa, muut
    pääsiäiskoristelut vielä tekemättä. Vietämme pääsiäispyhät
    mökillä, joten virittelee sinne jotain kivaa tulevana viikonloppuna.

    Upeita kevätpäiviä sinne pääkaupunkiseudulle <3

    VastaaPoista