tiistai 26. toukokuuta 2015

Vaaleanruskea mekko ja farkkutakki



Päivän asuyhdistelmään eli vaaleanruskean mekon ja farkkutakin kombinaatioon ihastuin jo viime kesänä. Ja nyt, kun olen kaivanut esiin kesävaatteita, myös tämä kombo palautui mieleen. Lyhythihainen, a-linjainen mekko on miellyttävä päällä ja sopii niin toimistoon kuin vapaallekin: mekko tuo asuun asiallisen säväyksen, mutta haluttaessa kulunut farkkutakki keventää yleisilmeen rennoksi.




Mekko on mukavaa, paksua trikoota, joka laskeutuu kauniisti. Lisäksi leveä helmapäärme lisää hameosaan ”painoa”, joten helma ei takerru jalkoihin vaan pysyy kivasti kuosissaan. Mekko on kaiken kaikkiaan oikein armelias vartalolle. 




 

Kaulakorun virkaa hoiti jälleen kerran huivi. Kesäiseen tyyliin sopivaksi valitsin ohuen ja kevyen vaihtoehdon, joka ei tunnu liian raskaalta, mutta peittää sopivasti avaraa pääntietä. Rannekorun sekä kellon suhteen valitsin vaaleansinistä, samoin korviksiin. 


Maalla kukki ainostaan yksi narsissi ja yksi tulppaani. Nuppuja oli useita, mutta niiden kukinta on ohi, kun seuraavan kerran olemme landella. Onneksi ehdin ikuistaa molemmat kukinnot. Tulppaani vilahtkin jo instan puolella, tässä hurmaava narsissi.

Kaunista viikon jatkoa!







6 kommenttia:

  1. Mä niin tykkään farkusta. Tuo ruskean ja farkun yhdistelmä näyttää kyllä todella hyvältä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tuo väriyhdistelmä on mieluinen, olkoon kyseessä sitten vaaleat tai tummat sävyt noista väreistä.

      Poista
  2. todella kaunis väriyhdistelmä // nuden ja farkun yhdistelmä toimii aina :)

    VastaaPoista
  3. Rento look, alkoi tehdä mieli farkkutakkia, mitä en ole käyttänyt vuosiin. Se vaan jotenkin toimii aina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas farkkutakki on jokakesäinen ihastus - oli se sitten muotia tai ei.

      Poista