maanantai 11. toukokuuta 2015

Maanantain rennompi asu



Aurinkoisena maanantaina tuli otettua kahdet asukuvat: toiset kotiin tultuani, toiset pari tuntia myöhemmin. Olin kotona jo kolmen maissa ja tajusin, että nyt oli hyvä hetki tehdä pikavisiitti Ikeaan. Tarvitsin niin olohuoneen kesäväritystä varten kuin maallekin pari uutta tyynynpäällistä. Vaihdoin siten korkkarit tennareihin ja jakun kevytuntsikkaan ja hurautin muutaman kilometrin päähän.




Teen aika usein täsmäiskuja kyseiseen kauppaan ja haen tarvitsemani tuotteet, esim. kynttilät, tuikut, tyynynpäälliset tms. pikaisella käynnillä. Tällä kertaa kiertelin hieman kauemmin ja katselin, löytyisikö jotain tarpeellista maalle. Eipä tullut kuitenkaan mitään mieleen ja ostossaldo jäi vähäiseksi: kaksi valkoista tyynynpäällistä maalle vietäväksi ja yksi kuviollinen kotiin. Olipa halpa reissu.

Kotiin tulin sopivasti juuri ja juuri ennen illan jääkiekko-ottelua ja Puuhis ehti hätäisesti ottaa kuusi kuvaa rennommasta päivän asustani. Naapurin koiraneiti, joka oli syyskuussa edesmenneen koirulimme paras kaveri, pääsi myös mukaan pariin kuvaan. Sen jälkeen se suunnisti määrätietoisesti meille. Aina kun omistajan silmä välttää ja ulko-ovemme sattuu olemaan auki, se tulee muina koirina sisälle, kiertää huushollin ja käväisee katsomassa, josko keittiössä olisi herkkuja tarjolla. Se muistaa edelleen hyvin sen kohdan, jossa pidimme ruoka- ja juomakuppeja omalle Vanhalle rouvallemme ja käy edelleen joka kerta nuuskaisemassa tuon paikan.



Kuvan perusteella arvaatte, mikä on olohuoneen tehosteväri kesän ajan.

Aurinkoista maanantai-iltaa!


17 kommenttia:

  1. Kaunis on asusi, mutta kaunis on myös tuo koirasikin... Useammin voisit sun koiruuttakin meille esitellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Naapurin koiruli on söpö, mutta itsepäinen, ihan kuin oma koirulimme oli. Täytyy yrittää houkutella se useammin kuviin, jos sattuu paikalle kuvatessa.

      Poista
  2. Ihanan rento asu, itse viihdyn juuri tuollaisissa.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asu tuntuikin mukavan rennolta korkkareiden ja jakun jälkeen, vaikkei mulla niitäkään vastaan mitään ole.

      Poista
  3. Ihana asu ja rakastan noita kevyttoppatakkejan. Ovat niin hyviä, minullakin on tuollainen musta.

    Kivaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin kätsyjä ja hyviä, tykkään kovasti. Kivaa viikkoa!

      Poista
  4. Kivan rento asu ja tykkään erityisesti noista lenkkareista. Söpö kuvauskaveri <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin söpö! Asu ja kengät olivat oikein mukavat Ikean reissulle, vaikkei siellä tuntikausia viettänytkään.

      Poista
  5. ihanan rento kokonaisuus ja lenkkarit ovat todella makeet!!!

    kiitos inspiraatiosta, täytyykin ottaa tuo kevyt toppis esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuulanneli, kevyttoppikset ovat käteviä, kun alle riittää ohutkin paita.

      Poista
  6. Ihana asu! Täytyy nostaa hattua, että pystyt tekemään Ikeaan täsmäiskuja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, asutaan niin lähellä, että siellä voi käydä usein. Niinpä monesti onnistuu ja innostuu vain pikaisista käynneistä.

      Poista
  7. Ihanan rento asu,.tykkään niin tennareista! Ja mikä haukku!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Katja, tennarit on kyllä niin mukavat jalassa. Ne jalassa olisi jaksanut viettää enemmänkin aikaa kauppaa kierrellen.

    VastaaPoista
  9. Kiva asu, tuollainen musta kevytuntsika on NIIN PARAS! Käy kaikkeen ja ihanan lämmin ja kevyt.

    VastaaPoista