maanantai 9. lokakuuta 2017

Viikon 40 huiput - syystunnelmia

Kuten viime postauksessa mainitsin, ennen appivanhempien luona käyntiä vietimme useamman päivän ajan maalla. Tämän kertaisessa viikon huipuissa palaan ihaniin syksyisiin maalaistunnelmiin.

Säiden suhteen meitä onnisti, enkä olisi voinut parempia syysilmoja toivoa. Iltaisin oli sadunomaista, kun sumu alkoi nousta ja lopulta kietoi maiseman sankkaan verhoiluun. Useimmiten sumu kuitenkin haihtui päivän aikana ja saimme nauttia pilvettömältä taivaalta paistavasta auringosta. Kaiken huipuksi oli aivan tyyntä, joten rannalla sää tuntui jopa lämpimämmältä kuin monena kesäiltana. Syksystä välittämättä viimeiset kesän merkit pitivät pintansa ja mm. liljat ja härkäpavut kukkivat täyttä päätä ja niiden joukossa oli vielä runsaasti nuppujakin.








Kävin metsässä useampana päivänä ja kotiin tuomisiksi sain muutaman kilon puolukoita ja hieman sieniä. Kanttarelleja löytyi niin paljon, että saan tehtyä niistä muutaman keiton tai kastikkeen. Sen sijaan suppilovahverot olivat vasta nousemassa, mutta toivottavasti niitä löytyy seuraavan käyntimme aikana.

Metsässä oli aivan ihana samoilla ja kun olin saanut sieni- ja marjasadot talteen, lähdin yhtenä päivänä keräämään materiaalia syysistutuksiin. Jäkälää, sammalta, puolukanvarpuja, kuusentaimia ja naavaa keräsin parin korillisen verran ja poimin mukaan myös muutaman sienen asetelmien koristeeksi.





Tarkoituksenani oli tuoda luonnonmatskut kotiin, mutta enpä sitten malttanutkaan odottaa. Syysiltojen iloksi kokosin useamman asetelman niin ulos kuin sisällekin. Metsän antimien lisäksi poimin rekvisiittaa pihapiiristä sekä tallin ja aitan kätköistä: Yhden omenapuun omenat ovat niin pahan makuisia, ettei niitä viitsi käyttää syötäväksi. Sen sijaan ne sopivat mainiosti koristeeksi ison sinkkisaavin viereen. Pihlajasta poimitut marjaniput päätyivät pariin sommitelmaan ja laitoin marjoja myös maljakoihin veden sekaan. Hehkuvan punaiset kurtturuusun marjat näyttävät oikein kauniilta vaalean jäkälän joukossa.

Tykästyin sinkkisaaviasetelmaan niin paljon, että sellaisen halusin tehdä myös kotiin. Saavi on kuitenkin aivan liian suuri meidän parvekkeellemme, mutta löysin aitasta vanhan sinkkiämpärin. Sen otin mukaan kotiin, jotta voin tehdä parvekkeelle vastaavan sommitelman pienempänä versiona.







Sateisesta säästä huolimatta oikein mukavaa alkanutta viikkoa!







3 kommenttia:

  1. Tuo jäkälä on kyllä niin kaunis materiaali asetelmiin.
    Ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäkälän vaaleutta vasten esim. vihreä ja punainen näyttävät erittäin kauniilta ja se on ihanan "kuohkean" näköinen. Tykkään käyttää sitä syksyllä ja talvella myös katteena mullan päällä kukkaistutuksissa.

      Poista
  2. Ai että miten ihania kuvia, syksyä parhaimmillaan. Katselen oikein kaiholla, kun nenusta pukkaa flunssaa ja ulkona sataa. Ihanaa viikon jatkoa Belladonna <3

    VastaaPoista