torstai 1. kesäkuuta 2017

Viime sunnuntain collegehousuasu

Viime sunnuntain vietin laiskan raukeissa merkeissä ja päivän asukin oli sen mukainen. Collegehousut ja pitkähihainen t-paita tuntuivat rentoakin rennommilta ja asussa oli mukava lököillä kotona. Nahkatakin ja korkkareiden myötä kokonaisuus ei ollut enää kotiasumainen ja kun vielä lisäsin korvakorut, siinä kelpasi mainiosti myös ihmisten ilmoille. Jännä juttu, miten parilla asialla asun sai aivan eri oloiseksi.

Housujen kapeissa, suorissa lahkeissa on kiva yksityiskohta. Sivusauma ei oikeastaan ole sivussa vaan se on ommeltu siten, että sijoittuu hieman etukappaleen puolelle. Kermanvalkoisen paidan ostin miesten osastolta samaan aikaan kuin tämän printtipaidan. Molempiin olen ollut oikein tyytyväinen ja tuon kerran jälkeen olen vieraillut miesten vaateosastojen puolella useampaan otteeseen.








Se on sitten kesä, vaikkei lämpötilojen perusteella siltä tunnukaan. Ihanaa kesäkuun ensimmäisen päivän iltaa!





18 kommenttia:

  1. Aivan upean rento, mutta tyylikäs lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Korkkareista huolimatta asu oli ihanan rento päällä.

      Poista
  2. Vau mikä nahkarotsi! Ja laukku on myös tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helen. Ostin takin talven alennusmyynneistä ja malttamattomana odottanut säiden lämpenemistä, jotta sain sen käyttöön.

      Poista
  3. Aah siinä on pöksyt mun mieleen, varmasti mukavat. Tuo nahkatakki on niin cool, you rock <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavampia housuja ei varmasti löydy, eivät purista tai kiristä ja kuminauhavyötärö venyy tarvittaessa, hih :)

      Poista
  4. Vitsi kun kiva kokonaisuus. Tykästyin etenkin housuihin, todella kaunis väri ja mahtava pituus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housujen väri on aika passelin neutraali, sopii monen värin kanssa yhteen.

      Poista
  5. Kivasti vähän rokkia asukokonaisuudessa, tyylikäs ja rento.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nahkatakki tosiaan tuo kotiasuun sopivasti särmää.

      Poista
  6. Tästä asusta todella tykkään. Tyylikäs, rento ja rock !!!

    Ihanaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Asu tosiaan tuntui rennolta päällä ja olin oikein tyytyväinen, kun en laiskuuttani ollut jaksanut vaihtaa vaatteita lähtiessä. Kivaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  7. Todella tyylikäs ja rento kokonaisuus!

    VastaaPoista
  8. Hitsin hyvä kokonaisuus<3 Nahkatakki on aina hyvä ja korkkarit sen kanssa ikuinen klassikko. Ihan 50-luvulta saakka... Aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole ihanaa, kun on klassikoita, jotka vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen pitävät paikkansa muoti-ilmiöiden vaihteluista välittämättä. Aurinoista viikonlopun jatkoa myös sinulle!

      Poista
  9. Hei! Todella kiva asukokonaisuus, kertoisitko mistä olet housut ostanut. Haluaisin juuri tuollaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia sanoistasi! Ostin housut yli kaksi vuotta sitten enkä valitettavasti yhtään muista mistä kaupasta. Kaiken kukkuraksi olen irroittanut niistä tuote- ja kokolaput, ne kun pistelivät selkään. Toivottavasti löydät jostain vastaavanlaiset.

      Poista