keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Turkisliivi

Viikonloppuna koekäytin uuden uutukaisen turkisliivini, jonka ostin perjantaina. Alunperin liiviä oli ollut seinäjokelaisessa kaupassa myös tummanruskeana sekä mustana. Olisin varmasti päätynyt jompaan kumpaan tummaan väriin, jos niitä olisi ollut kaupassa jäljellä. Näin jälkikäteen ajateltuna olen kuitenkin oikein tyytyväinen, että tummat värit olivat loppuneet ja epäröinnistäni huolimatta ostin luonnonvalkoisen liivin; onhan mulla pari tummaa karvaliiviä entuudestaan.






Innostukseni turkis- ja karvaliiveihin alkoi jo viime talvena, mutta tänä vuonna intoni niiden käyttämiseen on vain lisääntynyt. Olen yhdistänyt liivejä niin siisteihin toimistokelpoisiin asuihin kuin rentoihin oloasuihin kotona. Ja mikäs voisikaan olla passelimpi kokonaisuus pakkaspäivänä kuin turkisliivin, neuleen ja huivin yhdistelmä.








Uusi liivi oli käytössä juuri niin ihana ja mukava, miltä etukäteen vaikuttikin. Liivin turkiksen ja neuleen yhdistelmä toimi loistavasti: se oli suloisen pehmeä ja lämmin sekä unelman kevyt.

Hyvää loppuviikkoa!


8 kommenttia:

  1. Ihana liivi ja onneksi otit pakonsanelemana tuon vaalean, sopii sulle hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustaa, harmaata ja muutenkin tummia sävyjä tulee hankittua ja käytettyä aivan liian usein. Liivi on tervetullut vaihtoehto.

      Poista
  2. kiva liivi ja noi hiukset sopii sulle..ei liian lyhyet ei liian pitkät..korvantausta kampaus.terv.anjamerja

    VastaaPoista
  3. Hei! Todellakin kaunis asukokonaisuus. Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, että sinulle sopii "korvantausta" kampaus. Turkisliivi on aivan huippu, väriä myöten. Tuubihuivi, jes! Olisi kiva nähdä sinulla joskus luumunpunaisia sävyjä, vaikka vain asusteissa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumunpunaista käytän harvemmin, mutta aina silloin tällöin olen sitä pitänyt. Ei ole vain tullut otettua asukuvia noina päivinä. Täytyypä yrittää muistaa kuvata seuraavan kerran.

      Poista