perjantai 8. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän asu

Hrrrrr, että osaa olla kylmä!! Luminen maisema sekä pilvettömät ja aurinkoiset säät ovat mukavasti piristäneet tällä viikolla, mutta rajansa kaikella. Minunlaiselleni ei talvi-ihmiselle Less is more -malli sopisi paljon paremmin talvijaksosta nauttimiseksi ja vähempikin pakkanen olisi riittävää.

Toki kunnon kerrospukeutumisella pakkasessakin pärjää mainiosti ja loppiaisena kipakasta pakkasesta huolimatta oli päästävä raittiiseen ilmaan ja kävelylle. Niin hyvin tällä kertaa onnistuin pukeutumisessa, että kerrankin jopa sormet ja varpaat pysyivät lämpiminä. Yleensä ne palelevat, vaikka olisin varustautunut kuinka hyvin.



Pakkanen vaikuttaa myös sisäpukeutumiseen ja tekee mieli pukeutua niihin kaikista lämpimimpiin paitoihin, neuleisiin ja villasukkiin. Eilen aamulla kaivoin esiin paksun tummansinisen villatakin, jonka olen muutama vuosi sitten saanut äidiltäni muistaakseni Tallinnan tuliaisena. Vastaavia kirjoneuleita löytyy varmasti monelta teistä lukijoistakin. Takki on ollut pari talvea käyttämättömänä ja se on yksi niistä muuttomme johdosta tehdyistä kaappilöydöistäni. Nyt neule tuntui juuri passelilta pakkaspäivään. Ja ihanan lämmin se olikin! Villatakin alla valkoinen poolo lämmitti mukavasti samalla kun suojasi niskan pikkaisen karhealta neuleelta. 





Kuuma glögi maistuu edelleen ihanalta!



Kaunista talviviikonloppua!




8 kommenttia:

  1. Kaunis neuletakki. Mulla on vähän vastaavanlainen villatakki Tallinnan tuliaisina. Tuo malli on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neule on ihanan lämmin ja minäkin tykkään sen mallista.

      Poista
  2. Ai että miten ihana lämpöinen villatakki ja näillä pakkasilla on kuumia juomia ja villaa tarvittu. Mutta on se kumma ettei tässä hytisemisessä kulu jo tuhatpäin niitä kaloreitakin. ;)

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähänkös olisikin ihanaa, kun kalorit hupenisivat silmissä hytisemällä :)

      Poista
  3. Ihanan lämpimän näköinen neuletakki ♡
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä keleillä neule on tosi hyvä, viileämmällä ilmalla ei sitä niinkään tule käytettyä jostaina syystä.

      Poista
  4. Mä niin tykkään tuollaisista perinneneuleista <3
    Omistin kerran samankaltaisen, mutta silloinen
    koiramme ei vissiin siitä pitänyt, koska eräänä
    kauniina päivänä se pentele oli purkanut koko villanutun!
    Oli siinä ärräpäissä pitelemistä...

    Auringonsäteitä viikonloppuusi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teidän koiraa! Jospa se tykkäsinkin neuleesta niin, että otti sen omakseen tuolla tavoin.

      Poista