maanantai 8. syyskuuta 2014

Kivilouhoksella

Toimelias, mutta samalla niin rentouttava mökkireissu on taas takanapäin. Kotituomisina oli lähes 3 litraa kanttarelleja, marja-aronioita sekä omenia.

Sienimetsässä olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta hirvikärpäsiä oli aivan mielettömästi: juuri kun olimme saapuneet parhaalle kanttarelliapajalle, kimppuuni hyökkäsi iso parvi noita inhottavia ötötköitä. Niitä parveili kasvoilla, yritti tunkea hupun sisään ja selästäni niitä läpsittiin 20-30 kpl. Oikeasti melkein iski kärpäspaniikki. Haroin äkkiä kanttarelleja mukaani ja jatkoin matkaa pikaisesti. Muista tuntemistamme hyvistä kanttarellipaikoista ei sitten pahemmin sieniä enempää löytynytkään. Mutta hyvä näinkin.



Ehdimme lauantaina käväistä myös ottamassa kuvia muutaman kilometrin päässä sijaitsevalla kivilouhoksella. Mökkivaatetuksessa eli punavalkoisessa raitapaidassa, punaisessa villatakissa ja farkuissa ei oikeastaan ole paljoa kuvattavaa, mutta puitteet olivat niin komeat, että halusin ikuistaa ne kameralla. Näin louhoksen ensimmäistä kertaa kesällä ja jo silloin päätin, että siellä on käytävä uudelleen kameran kanssa. Kyllähän näissä karun jylhissä maisemissa kelpasi poseerata.







Kivaa maanantaita!







8 kommenttia:

  1. Kyllä hän näyttää niin pieneltä siellä taustalla ;) Ihanaa punaista. Nainen kuin Marianne karamelli ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olo tuntuikin pieneltä noiden isojen kivilohkareiden joukossa.

      Poista
  2. Olen samaa mieltä Maijun kanssa - ihanat maisemat ja hyvät värit! Upea punaisen sävy villatakissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin tuosta väristä. Pitäisi löytää saman värinen uusi neule, vanha alkaa olla niin virttynyt, että kelpaa enää mökkivaatteeksi.

      Poista
  3. Jyhkeä louhosseinämä on hieno tausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin minustakin. Jos paikka olisi lähempänä kotia, kävisin useimminkin siellä kuvaamassa.

      Poista
  4. Onpas upeat puitteet, neutraalissa taustassa värit erottuvat. Olen itsekin ajatellut joskus ajavani pyörän kuvattavaksi jonnekin hiekkakuopalle tai soramontulle, ei olisi taustassa ylimääräistä häiriötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökin lähellä on kivilouhoksen lisäksi myös todella upean iso hiekkakuoppa ja yritän ehtiä käydä siellä kuvaushommissa, kun seuraavan kerran suunnistamme möksälle.

      Poista