torstai 10. huhtikuuta 2014

Tiistain asu



Loman jälkeen on ollut hieman vaikeata päästä normaalirytmiin ja tuntuu siltä, että tehtävien asioiden lista lyhenee kovin hitaasti. Blogikin päivittyy parin päivän viiveellä, kun illat vierähtävät muiden askareiden parissa.

Muutama lomakuva olisi vielä tulossa, mutta laitetaanpa vaihteeksi kuvia arkiasusta. Maanantaina ei tullut otettua kuvia päivän asusta, nämä otokset ovat tiistailta.



   

Jakun avulla muuten kivan rento 'housut ja t-paita' -asu muuntui asialliseksi. Tykkään jakun tummanruskeista nahkakanttauksista (tai tekonahkaahan ne ovat), jotka korostavat kaulusta ja tuovat eloa jakun etumukseen.
 

















Silkkihuivin lisäksi asua piristivät hopeakorut, joiden kivet ovat savukvartsia.





Tiistai-iltana oli kuukausittaisen viiniklubin aika ja illan teemana Pinot Noir. Maisteltavaksi Antti Uusitalo oli valinnut esimerkit viiden eri maan tuotannosta.

Pinot Noir -viinien väri on läpikuultavan punainen ja ne ovat monitahoisia ja vivahteikkaita viinejä. Yleensä ne ovat vähätanniinisia, keskitäyteläisiä tai keveitä. Ne sopivat usean ruokalajin seuraksi eivätkä peitä ruuan aromeja. Viinin luonnostaan hyvä hapokkuus leikkaa ruuan rasvaisuutta ja suolaisuutta ja mekin pääsimme testaamaan asiaa maistelulautasen herkkujen kera. Lautaselle oli koottu savulohta, kylmäsavustettua possun niskaa sekä Mouhijärven Metsuri-juustoa.

Pinot Noir vaatii totuttelua ja täytyy myöntää, että minä olen vasta viime kuukausien aikana oppinut edes hieman pitämään sen mausta. Suosikkini illan viineistä oli yhdysvaltalainen Hahn Pinot Noir, joka sopi erittäin hyvin kaikkien maistelulautasen herkkujen seuraksi.

Aurinkoista torstai-iltaa!


6 kommenttia:

  1. Kaunis asu. Kivasti tuossa viimeisessä kuvassa tuli kaikki asun yksityiskohdat esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovikuvaaja hoiti homman hyvin, täytyypä vähän kehaista, niin jaksaa taas kuvailla lisää.

      Poista
  2. Viiniklubi-ilta kuulosti herkulliselta :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kokonaisuus, kertakaikkisen työ sopiva. Koru on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Asu sopi hyvin päivän fiilikseeni, tarpeeksi korrekti, mutta silti ei ollut pönäkkä.

      Poista