sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Lauantain asu

Perjantaina oivalsimme, että edessä oli poikkeuksellinen viikonloppu, kun meillä oli ensimmäinen lauantai pariin kuukauteen ilman ennalta sovittua ohjelmaa tai suunniteltuja menoja. Päätimme, että vietämme lauantaina kaupunkipäivää ja käväisemme Helsingin keskustassa syömässä.
Aamupäivän otimme rennosti ja ruokakauppakäynnin jälkeen suunnistimme kaupungille ilman sen kummempaa suunnitelmaa, mitä siellä ruokailun lisäksi tekisimme.

Koska emme olleet menossa syömään mihinkään fine dining ravintolaan, asuksi kelpasi huoleton vaatetus: raitapusero, mustat kapeat farkut ja musta farkkutakki. Takki on melko ohutta kangasta, joten se ei tunnu takin alla liian tönköltä.
 






















Valkoinen huivi toimitti kaulakorun virkaa, korviin laitoin valkoiset lasiset "tikut", toiseen ranteeseen taotun rannerenkaan ja toiseen kellon lisäksi pari ketjua.




Useat kaula- ja ranneketjumallit on nimetty ja monet tunnistavatkin kuvan hopeisen cordell-ketjun ja kultaisen bismarckin.













Ranneketjuvalintaa tehdessäni alitajunta teki tehtävänsä. Raitapaita mielletään merihenkiseksi asuksi ja nauratti, kun koruista lähikuvia otettaessa tajusin, mitkä ketjut olin valinnut.
Litteän hopeaketjun malli on 'ruori' ja toinen ketjuista on  'pyöreä ruori'. Olin näköjään seilorituulella.















Kaupungilla Puuhis vietti laatuaikaa itsekseen, minä puolestani kiertelin muutamassa vaate- ja kenkäkaupassa katsastamassa kevätuutuuksia. Toistaiseksi jätin ihanuudet ostamatta, mutta kevään edetessä vaatevarastoa täytyy uusia.

Olen jo vuoden päivät haikaillut sinisen käsilaukun perään. Tähän asti kauppojen sinisten laukkujen tarjonta on ollut heikohkoa, mutta nyt bongasin Stockalta vaikka kuinka monta ihanaa vaihtoehtoa. En edes vielä osaa sanoa, mikä on suosikkini, niin kauniita ne ovat kaikki.
















Vaikka tänään oli sumuisen hämärä päivä eikä auringosta tietoakaan, kevättä kohti mennään eikä ole kahtakaan viikkoa virallisen kevätkuukauden alkuun!




8 kommenttia:

  1. Sinä olet aina niin harkittu pukeutuja eli kaikki niin nastaa toisiinsa. Kiva yhdistelmä.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kokonaisuus, aivan kaikki sopii keskenään. Siniset laukut ovat olleet täälläkin mielessä, vielä vain en ole varma, osaisinko käyttää niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vielä mietin, tuleeko sinistä laukkua käytettyä sitten kumminkaan niin usein. Harkintaan....

      Poista
  3. Kaunis asu, tykkään raitapaidoista :)
    Sininen laukku olisi kyllä kiva, itsekin olen ihastellut muutamaa upeaa laukkua . . . haaveita vain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, raitapaita on ihana, kun se on niin ajaton.

      Poista
  4. Tyylikäs asu:) tuo Michael Korsin laukku on ihana <3

    VastaaPoista