perjantai 7. helmikuuta 2014

Harmaata ja "mummohuivia"

Yks sun toinen on talven aikana blogissaan manannut toimiston kylmyyttä. Varsinkin maanantait ovat monella työpaikalla hyytäviä, kun toimiston lämpö ei ole ehtinyt nousta viikonlopun alennetusta lämpötilasta. Asia on ihan tuttu juttu myös minulle.



Niskaan puhaltavaan ilmastointiin auttaa hieman harteille heitetyt pasmina-huivit tai shaalit, jotka "löysin" käyttöön jokunen vuosi sitten. Työkaverini kanssa nimitimme ne "mummohuiveksi". Onpa niitten käyttäminen sitten mummomaista tai ei, niin käteviä ne ovat. Huivia voi käyttää lisälämpöä tuomaan jakun tai neuleen kanssa. Toisaalta niin paljon kuin neuleista ja jakuista tykkäänkin, välillä on mukava edes yrittää pärjätä pelkän puseron tai kauluspaidan kanssa. Tarvittaessa voi harteille heittää huivin lämmikkeeksi.






















Alkuviikon harmaan päivän harmaaseen asuun sopi hyvin harmaa shaali. Suurikokoinen huivi on välillä hieman hankala, kun esim. lounaan seisovassa pöydässä saa olla varovainen, ettei liehukkeet osu ruoka-astioihin. Yleensä käytänkin sisällä pienempikokoisia pasmina-huiveja tai vastaavia.

Kuvien harmaa shaali on yksi näistä ulkona käyttämistäni: se on tarpeeksi paksu pidettäväksi myös takin kanssa ja ihana vaikkapa Suomen viileinä kesäiltoina -ja öinä. Monissa kesäjuhlissa olen hartiahuivin käyttöä testannut ja hyväksi havainnut, joten lämmin hartiahuivi on ehdottomasti mukava vaikkapa rapujuhliin lähtiessä.






Vaaleanharmaa poolo on hyvä taustaväri monille koruille, sillä se "antaa tilaa" korujen väreille ja mallille.
Tällä kertaa halusin kuitenkin neutraalit korutkin, joten valitsin harmaat makeanvedenhelmet. Ranteessa ohuesta hopealangasta virkattu rannerengas.










Mukavaa perjantaita!

6 kommenttia:

  1. Meilläkin on tuttu lause, että "hitsi täällä on kylmä"... Mutta mä olen oppinut, että kannattaa olla väleissä huoltomiehen kanssa. Meidän huone on nyt niin lämmin, että kaikki tulevat sinne huokaillen "teillä on ihanan lämmin"

    VastaaPoista
  2. Täytyypä laittaa vinkki korvan taakse...

    VastaaPoista
  3. Itsekin säilytän toimistolla yhtä shaalia, jotta aina saatavilla jos viileää.

    Millainen kiinnitys tuossa rannerenkaassasi on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rannekoru on aukinainen rengas eli siinä ei ole kiinnitystä tai lukkoa. Rengas on sen verran jäykkä, että pysyy hyvin ranteessa ilman lukkoakin.

      Poista
  4. Ai mummohuiveja? Meillä on sitten konttori täynnä mummoja ikä alkaen 25 :D

    VastaaPoista
  5. Vautsi, meillä meillä huivien käyttö kirjaimellisesti keski-ikäisten harteilla.

    VastaaPoista