perjantai 21. helmikuuta 2014

Perjantaina beigen, farkun ja konjakin sävyjä




Kevään lähestyminen alkaa näkyä myös vaatevalinnoissani. Olen kovasti tykästynyt tällä hetkellä beigen/vaaleanruskean ja sinisen kombinaatioon ja aavistelen, että tulen käyttämään väriparia paljon kevään aikana. Mitään uuttahan ei tässä väriyhdistelmässä ole, mutta välillä sitä löytää uudelleen jonkun vaatteen tai värin, joka on ollut itsellä unohduksissa jonkin aikaa.

Mieluiten yhdistän vaalean vaatteen haalistuneeseen farkkupaitaan tai -takkiin. Tämän päivän asussa konjakin väriset asusteet korostivat jakun ja housujen ruskeaan taittuvia sävyjä.





















Vaaleanruskeiden housujen ja jakun seuraksi puin kauhtuneen sinisen farkkupaidan. Paita on ikivanha ja se on pehmennyt ja kulunut lukuisista pesuista. Se tuntuu kuitenkin päällä paljon miellyttävämmältä kuin uudemmat farkkupaitani, joten käytän suosikkiani yhä uudelleen.



Vaalea jakku on kaulukseton, joten käytän sen kanssa mielelläni kauluspaitaa. Taskuissa on puiset koristeet, ja niistä sain ajatuksen päivän koruihin.
Löysin muutama vuosi sitten mummoni korujäämistöstä kaulanauhan, jossa puuhelmet oli solmittu yhteen paksulla silkkilangalla. En yleensä pidä puukoruista ja tämäkin koru oli tunkkaisen ja raskaan oloinen.
Kun puuhelmet yhdisti yksittäin hopean avulla ketjuksi, yleisvaikutelma raikastui.






Loppujen lopuksi saappaat menivät vielä vaihtoon juuri ennen lähtöä. Karvavuoriset nilkkurit laitan kohta talteen odottamaan ensi talvea, mutta ennen sitä ehdin käyttää niitä vielä muutaman kerran. Kevyempien saappaiden vuoro on sitten myöhemmin.



Rentoa perjantai-iltaa!

10 kommenttia:

  1. Kauniisti taas sointuu tuo beigen sävy ja sininen. Upea yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja sinun työ-/ooppera-asu täys nappi!

      Poista
  2. Kaunis keväisen vaalea asu, johon farkkupaita tuo kivasti särmää.Tykkään :)

    Kivaa viikonloppua sinulle !

    VastaaPoista
  3. Kiva ja kaunis kokonaisuus, ennen kaikkea inspiroiva sellainen!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Farkkupaita ja ruskean sävyn sopivat kivasti yhteen. Pitääpä kaivaa omat farkkupaidat esiin ja katsoa on niistä mihinkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat farkkupaidat on niitä parhaita, joten kannattaa kaivaa esiin.

      Poista
  5. Blogissani on sinulle haaste :)

    VastaaPoista