torstai 4. tammikuuta 2018

Talvinen mekkoasu ja valinnan vaikeutta


Tänä aamuna alkaessani pohtia päivän vaatetusta oli heti itsestään selvää, että on mekkopäivä. Toisaalta eilen illalla oli mieleen putkahtaneet pitkävartiset mokkasaappaat, jotka ovat tänä talvena olleet olemattomalla käytöllä. Saappaat mielessä valikoin sitten mekkojeni joukosta mieleistä. Mustat mekot suljin (kerrankin) vaihtoehdoista heti pois, paria ruskeakuvioista harkitsin. Sitten silmät iskivät runsaasti kuvioituun sinisävyiseen mekkoon. Eri sinisten sävyjen, beigen, harmaan ja mustan joukossa oli myös ruskeaa, joten tummanruskeat saappaat sopivat hyvin jalkineiksi. 

Mekko on villan oloista ja näköistä, mutta mitä lie keinokuitua ja se on talveen sopivan lämmin, muttei hiostava. Lisäksi siinä on joustavuutta tuomassa hieman elastaania. Käyttömukavuutta lisää myös vyötärön kohdalla olevan toispuoleinen rypytys. Äärimmäisen mukava vaatekappale siis.


Useimmiten käytän mekkoa sellaisenaan, ilman jakkua tai muuta asustetta. Tänään kaipasin sen seuraksi jotain, mutta mitä. Siitä se pulma sitten syntyikin. Huivi ei näytä hyvältä römpsökauluksen kanssa, joten kokeilin muita vaihtoehtoja. Ajattelin, että talvisen mekon ja saappaiden kanssa karvaliivi olisi oikeinkin hyvä valinta. Ja teoriassa se olikin sitä, käytäntö oli sitten aivan muuta. Muhkea liivi on hyvä paksun neuleen tai takin parina, mutta ohuen mekon kanssa se oli liiankin runsas. Aukinaisena liivi valahti jotenkin hassusti hartioilta alaspäin ja sai ylävartaloni näyttämään painonnostajan kropalta. Napitettuna en taas halunnut sitä käyttää.


Sitten kokeilin ruskeaa bleiseriä. Se oli ihan jees, mutta ei. Tänään ei ollut jakkufiilis - ei sitten yhtään. Vaihtoon!


Lopulta ei ollut muita vaihtoehtoja kuin neuletakki: lyhyt sininen vai ruskea. Eipä innostaneet nekään, joten en edes kokeillut. Lopulta mallasin pitkää tummansinistä ja se tuntui välittömästi oikealta valinnalta. Asu tuntui päällä todella rennolta, mutta oli kuitenkin siisti ja "toimistokelpoinen". 





Kylläpä joskus niinkin yksinkertainen asia kuin asusteen valinta voi olla vaikeaa. Onko teillä koskaan samanlaisia valinnanvaikeuksia?

Kivaa torstai-iltaa!



3 kommenttia:

  1. Onpa kiva mekko ja monta asustevaihtoehtoa! Tosiaankin asusteita on joskus vaikea päättää.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Mekko oli aikoinaan hyvä löytö, ajaton malli ja kirjavaan kuviointiinkaan en ole kyllästynyt, niin kuin yleensä käy. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Eilen pyörittelin paitoja varmaan kymmenen yksien housujen kanssa. Hirmuisen hankalaa. Ihana asu sinulla, rento ja kaunis!

    VastaaPoista