perjantai 26. tammikuuta 2018

Piristystä punaisesta




Jo pieni ripaus kirkkaan punaista riittää piristämään niin asua kuin mieltäkin, mutta itselleni punaiset saappaat toimivat varsinaisena voimalähteenä. Kun ne sujauttaa jalkaan, mikään ei tunnu ylitsepääsemättömältä. Viime viikolla saappaat pääsivät elävöittämään tummansinisen neuleen ja farkkujen yhdistelmää. Vajaamittaisten lahkeiden alta saappaat tulevatkin kivasti esille. Neuleen alle kaivoin kaapista vanhan puna-mustan ruutupaidan ja vaikka neuleen kaula-aukosta pilkistivät paidasta vain kaulukset, tuntui, että jo se riitti tuomaan raikkaan huulipunan lisäksi väriä talvikasvoille. 






Alennusmyyntejä kierrellessä olen yrittänyt metsästää punaista neuletta, mutta vielä ei ole sattunut kohdalle mieluista. Pari todella kivan mallista olen löytänyt, mutta sävy on ollut keltaiseen/oranssiin taittuva, joka ei minulle sovi alkuunkaan. Saapa nähdä, löytyisikö "se oikea" kohdalle huomenna, kun lähden ystäväni kanssa Tallinnaan päiväreissulle.

Virkistävää viikonloppua!








4 kommenttia:

  1. Tiedän tuon tunteen, kun on punaiset kengät jalassa. Mukavaa Tallinnan reissua.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti nyt löysit jo Tallinnasta punaisen neuleen.
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Punainen kyllä piristää!
    Ihanat saappaat!
    Itselläni oli kausi, kun ostin aina punaisia kenkiä!
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Tästä asusta todella tykkään. Rento ja nuo farkut ovat hurjan kivat :)

    VastaaPoista