maanantai 15. tammikuuta 2018

Päivän asu ja viime viikon hauskin peli


Olen käyttänyt syksyllä ostamiani ruudullisia housuja ja bleiseriä useimmiten erikseen. Yhtenäisenä jakkupukuna olen pitänyt niitä aika harvoin, eikä tänne blogiinkaan ole tainnut päätyä yhtään kuvaa tuollaisesta kokonaisuudesta. Jakkupuku mielletään usein erittäin muodolliseksi asuksi ja moni karsastaa sen vuoksi puvun käyttöä. Sitä se ei kuitenkaan välttämättä ole. Ruutukuosi tekee puvusta vaikkapa liituraitaan verrattuna astetta epävirallisemman ja asusteilla kokonaisuuden saa entistäkin rennommaksi. Viime viikolla yhdistin pukuun vaaleansinisen neuleen ja mokkanilkkurit, joten kokonaisuus oli kaukana virallisesta. 







Lopuksi vielä muutama sana viime viikon hauskimmasta tapahtumasta eli lauantaisesta pakohuonepelistä. Kyseessä on seikkailupeli, jossa osanottajat (2-6 hlöä) lukitaan huoneeseen ja heidän on tunnin sisällä selvitettävä tiensä ulos. Pelissä ei tarvita fyysisiä taitoja vaan loogisen päättelyn, luovuuden, havainnointikykyjen ja tiimiyhteistyön avulla löydetään ratkaisut, joiden avulla huoneesta pääsee pois tai kuten meidän tapauksessa, seuraavaan huoneeseen.

Olin saanut tyttäriltä lahjakortin Escape Roomiin, josta olin varannut meille monista vaihtoehdoista Black Love -nimisen pelin. Ensimmäiset minuutit menivät ihmetellessä, mitä pitää tehdä, mutta sen jälkeen peli alkoi sujua. Pelin kulkuamme seurattiin kameran kautta ja jos jumituimme pohtimaan jotakin ratkaisua liian pitkäksi aikaa, saimme lisävihjeitä. Hauskaa oli ja selvitimme ratkaisun 48 minuutissa! Enpäs nyt kuitenkaan paljasta pelistä tai sen kulusta sen enempää, jos vaikka joku teistä pelaa saman pelin.

Meidän pelimme oli tarkoitettu yli 18-vuotiaille, mutta pakohuonepeleistä löytyy vaihtoehtoja kaiken ikäisille, myös lapsille ja niitä järjestetään Helsingin lisäksi kaikissa suuremmissa kaupungeissa. 

Oletko pelannut pakohuonepeliä? Jos et, suosittelen kokeilemaan. 

Parvekkeellamme edelleen kukkivan pelargonin myötä kivaa viikkoa!





6 kommenttia:

  1. Enpä ole pelannut pakohuonepeliä mutta olen lukenut siitä.
    Katsotaan, eksymmekö joskus pelaamaan ;)

    Ruutukuosiasu sopii sinulle, itse en osaisi ehkä käyttää sitä näin. Hyvä kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula!
      Olin kuullut paljon positiivisia arviointeja, mutta peli oli vielä hauskempaa kuin kuvittelin.

      Poista
  2. Pakohuoneessa olen vieraillut kahdesti. Ensimmäinen peli oli älyttömän hauska ja mukaansatempaava, toinen taas oli liian täynnä vihjeitä, eikä edennyt oikein mihinkään. Tästä annoimmekin palautetta, varsinkin kun kuulimme, että kukaan ei ole huoneesta onnistunut pääsemään ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa tosiaan ollut aivan liian vaikea tehtävä, jos kukaan ei ole päässyt ulos. Toivottavasti ovat ottaneet opiksi. Me puhuimme, että täytyy kokeilla vielä uudemman kerran ja tehtävä voisi olla himpun vaikeampi.

      Poista
  3. Onpa rennon tyylikäs jakkupuku! Tykkään!
    En ole tuota peliä pelannut, mutta kuullut siitä olen.
    Kivaa jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Onpas kiva kokonaisuus jälleen ja mitkä ihanat kengät.
    Pakohuonetta olen muutaman kerran kokeillut, ihan hauskaa ja ainakin saa hioa ryhmätyötaitoja urakalla :)

    VastaaPoista