torstai 9. marraskuuta 2017

Harmaan päivän harmaa asu


Tänään iltapäivällä havahduin siihen, kuinka aikaisin alkaa tulla hämärää. Tarkoitus oli ottaa asukuvat ulkona, mutta kun hieman sataa tihuutti, ulkokuvaus jäi haaveeksi. Oli siis aika napata kuvat ensimmäistä kertaa tänä syksynä parvekkeella. Kuvaaminen tapahtui heti kotiin tultuani ja vaikka kello oli vasta kolme, valo riitti hädin tuskin.

Harmaan päivän asu oli niin ikää harmaa. Valkokuvioinen mekko on lyhythihainen ja oikeastaan kesämekko.
Jakun tai neuletakin avulla saa kuitenkin kivasti jatkettua sen käyttöaikaa ja hieman paksumpi kangas ja tummanharmaa pohjaväritys tekevät sen, että mekko sopii myös syyspukeutumiseen. Voisin kuvitella, että pitkävartisten saappaiden ja paksun neuleen kanssa se toimisi loistavasti myös vielä viileämmillä säillä.

Viime aikoina olen käyttänyt koruja paljon vähemmän ja harvemmin kuin yleensä. Tänäänkään en innostunut lainkaan kaulakorusta, hopeinen paksu rannerengas ja korvakorut riittivät.




 
Oikein kivaa torstai-iltaa!





3 kommenttia:

  1. Todella kivan näköinen asu. Minä olen niin huono korujen kanssa. Aina samat korviksetkin.
    Ihanaa torstai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiva yhdistelmä, harmaa on jotenkin kaikkiin vuodenaikoihin niin passeli ja mekon kuviot tuovat siihen eloa. Kivaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
  3. Näyttää tosi hyvältä! Näppärästi muuntuu kesämekko syksyyn ja talveenkin sopivaksi, ja vyö tuo tosi kivasti ryhtiä kokonaisuuteen. Mukavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista