maanantai 29. toukokuuta 2017

Ginghamia

Olen tänä keväänä käyttänyt asuissani raitaa paitojen, hameen tai mekon muodossa enemmän kuin koskaan. Siitä huolimatta taidan kuitenkin olla enemmän ruutuihminen ja kuten olen täälläkin monesti maininnut, ruutupaidat ovat olleet osa pukeutumistani aina. Kevään aikana olen ihastellut Pinterestissä kuvia kauniista gingham-hameista ja -trensseistä. Jos eteeni jossain kaupassa sattuisi kuvien kaltainen, lähes nilkkoihin ulottuva ruututakki, se lähtisi takuuvarmasti mukaani. Gingham ruutuisia vaatteita olen ajan saatossa omistanut monia paidoista hameisiin, housuihin ja jakkuihin. Tällä hetkellä ainoa vaate kyseisessä kuosissa on sifonkinen paita. Se on monen vuoden takainen hankinta ja aina vain jaksan innostua sen käytöstä. Tykkään yhdistää sen niin rentoihin haalistuneisiin farkkuihin kuin siistiin hameeseen tai housuihin. Jakun alla käytettynä paita ja sen röyhelöt pehmentävät kokonaisuutta kivasti.
Ruututeema toistuu myös rannekellossa sekä hematiiteista tehdyissä koruissa.







Kuvat otettiin viime viikolla, kun parvekkeen kesäistutukset olivat vielä kovin vaatimattomat. Viikonloppuna sain vihdoin hankittua ja istutettua kukat ja yrtit ruukkuihin. Parveke on heti paljon viihtyisämmän oloinen.

Uskomatonta, että olemme aivan kesäkuun kynnyksellä. Mukavia toukokuun viimeisiä päiviä!



9 kommenttia:

  1. Ihanat nuo röyhelöt. Kaunis ja tyylikäs asu ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvin graafinen gingham ja röyhelöt sopivat yhteen. Tykkään itse paidasta tosi paljon.

      Poista
  2. Ihana röyhelö sun puserossasi. Hyvin kaunis kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Röyhelöiden ansiosta paita saa vähän lisää ilmettä.

      Poista
  3. Kaunis kokonaisuus. Kengät aivan ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rusetit ovat aika söpö yksityiskohta muuten peruskorkkareissa.

      Poista
  4. Niin kaunis asu taas! Ja tuo pusero on kiva röyhelöineen. Tyylikäs olet!

    VastaaPoista