maanantai 17. huhtikuuta 2017

Viikon 15 huiput - pääsiäinen



Me vietämme parhaillaan lokoisia hetkiä maalla ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Viime vuonna teimme ensimmäisen käynnin maalle aivan samoihin aikoihin, ja facebookin muistuttamana näin on ollut näköjään myös pari vuotta sitten. Pääsiäinen on tuolloin ollut jo aiemmin, ja uskomatonta kyllä, tämä on ensimmäinen kerta, kun vietän pääsiäistä täällä maalla.
Molempina aiempina vuosina valokuvien mukaan kevät on ollut himpun pidemmällä. Vaikka järvi on ollut jäässä, rannat ovat alkaneet sulaa ja olen kuvannut kukkivia krookuksia ja leskenlehtiä. Tänä vuonna järvi on vielä niin paksussa jäässä, että se kestää kävelyn ja öisin lämpötila on laskenut kymmeneen pakkasasteeseen. Olen onnistunut näkemään vasta pari pienen pientä leskenlehden nuppua, krookuksista ei ole näkyvillä kuin sentin-pari alut, raparperit sentään ovat alkaneet jo pilkistää mullan alta.









Useimpina päivinä olemme saaneet nauttia kauniista auringonpaisteesta, vaikka lämpömittari on kivunnut vain nippa nappa plussan puolelle ja pohjoistuuli on saanut ilman tuntumaan todellista kylmemmältä. Tulimme tänne keskiviikkona ja päiviin on kuulunut huushollin kunnostamista talven jäljiltä, hyvää ruokaa ja juomaa, suklaata, lekottelua, lukemista sekä kaiken kaikkiaan rentoutumista ja nauttimista pääsiäisajan rauhasta.
Tykkään kotona laittaa pääsiäiskoristeita niin parvekkeelle kuin olohuoneeseenkin. Nyt en viitsinyt ottaa mukaani sen kummempia koristeita, muutama 'cool' pääsiäistipu pääsi mukaan.





Me vietämme vielä muutaman päivän maaseudun rauhassa. Mukavaa alkavaa viikkoa!






5 kommenttia:

  1. Rentoa lomaa teille sinne. Kauniilta näyttää vaikka talvista onkin. Ja nuo suloiset pienet idut ovat lupaus keväästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei ole enää lunta maassa. Ainoastaan tallin katolta pudonneet lumikasat ovat vielä sulamatta, ne kun ovat jääneet räystäiden alle varjoon. Kovasti kevät yrittää herätellä luontoa.

      Poista
    2. Onneksi ei ole enää lunta maassa. Ainoastaan tallin katolta pudonneet lumikasat ovat vielä sulamatta, ne kun ovat jääneet räystäiden alle varjoon. Kovasti kevät yrittää herätellä luontoa.

      Poista