torstai 20. huhtikuuta 2017

Raitahameessa

 
Omistan pari raitamekkoa sekä -hametta, jotka raidallisten t-paitojen tapaan kaivan esiin keväisin kaappien kätköistä. Ohuen kankaan ja lyhyiden hihojensa ansiosta mekot ovatkin varsinaisia kesävaatteita, joita ei enää tee mieli käyttää edes alkusyksystä. Poikkiraidallinen puolihame sen sijaan on paksumpaa kangasta ja sitä voisi mainiosti pitää myös kesäkauden ulkopuolella. Mutta niinpä vain sekin roikkui useamman kuukauden ajan kaapissa odottamassa kevättä ja käyttöönottoa.

Ostin raitahameen vuosi sitten heräteostoksena ja siitä tuli välittömästi yksi lempivaatteistani. Kesällä käytin sitä erittäin usein joskus rennosti perus t-paidan ja tennareiden kanssa, toisinaan yhdistin sen siistimpään yläosaan ja korkkareihin. Toissa viikolla valitsin hameen pitkän tauon jälkeen päälleni mustan trikoopaidan pariksi ja asua täydensivät hematiittikivistä tehdyt korut.

Pidän kovasti A-linjaisista, midimittaisista hameista, sillä ne ovat päällä "helpomman" oloisia ja käytännöllisempiä kuin vaikkapa lyhyet kynähameet. Leveä helma antaa tilaa liikkua eikä istuessa tarvitse pelätä helman nousevan liian korkealle, kuten mulla joskus on käynyt lyhyemmän hameen kanssa.







Mukavaa torstai-iltaa!


4 kommenttia:

  1. Näytät aivan upealta asussasi. Mekko on täyskymppi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Hame oli onnistunut löytö viime vuonna, maksoin siitä muistaakseni 10€ Vilan pop-up -myymälässä Kannelmäen Kaaressa.

      Poista