tiistai 23. elokuuta 2016

Viikon 33 huiput

Elokuun viimeinen kolmannes on pyörähtänyt käyntiin ja syksyn merkkejä on havaittavissa yhä enemmän. Me olemme olleet toista viikkoa kotona vietettyämme suurimman osan kesästä maalla. Maalla oli aivan ihanaa ja lähtöpäiväämme saakka saimme täysin siemauksin nauttia kesäisistä olosuhteista. Koti on kuitenkin aina koti ja tuntuu upealta viettää taas muutenkin "kaupunkielämää".

Sunnuntaina ilma oli kaikkea muuta kuin syksyinen, joten me lähdimme picnicille Seurasaareen. Oli tosi kiva paistatella päivää meren rannalla katsellen samalla melojia, soutajia, sup-lautailijoita ja ohi kiitäviä moottoriveneitä. Harmittelin, etten ollut tajunnut ottaa uimapukua mukaan, olisin mielelläni käynyt ensimmäistä kertaa tänä kesänä uimassa meressä.




Viikon aikana ehdin viettää kaupunkipäivää Turussa, Tallinnassa ja Helsingissä. Viikko sitten lauantaina lähdimme naisporukalla Turkuun, jossa kukaan meistä ei ollut käynyt muutamaan vuoteen. Emme olleet tehneet minkäänlaista päiväohjelmaa, joten saimme ihastella kaupunkia ilman aikataulupaineita. Sadekuurot tosin vähän rajoittivat kävelykierrostamme, mutta siitä huolimatta oli oikein piristävää piipahtaa kavereiden kanssa erilaisissa ympyröissä.




Keskiviikkona oli sitten Tallinnan vuoro ja pelkän päiväristeilyn sijaan pitkästä aikaa myös yövyimme siellä. Tallinnassakin päiväohjelmat koostuivat pääasiassa kaupunkia kierrellessä. Muutamassa vaatekaupassa sentään pistäydyin ja jotain tarttui mukaankin, mutta en oikein tällä kertaa jaksanut innostua ihmeemmin vaatehankinnoista. Ennen uuden hankkimista täytyy tehdä inventaariota kaappien sisällöistä ja laittaa taas urakalla vaatteita kiertoon.



Laivan tax free -myymälässäkin maltoin pitää pintani, ja ostin vain uuden yö- ja silmänympärysvoiteen. En ole vielä ehtinyt kumpaakaan testata kotona, joten niistä sitten lisää kokeilujen jälkeen. Onko kenelläkään kokemusta jommasta kummasta tuotteesta?



Lauantaina lähdin Helsingin keskustaan, jossa oli vipinää ja vilskettä. Ravintolapäivän ruokakojuista pääsi maistelemaan herkkuja ja juuri alkaneet Helsingin juhlaviikotkin vetivät väkeä puoleensa. En vielä tutustunut ihmeemmin juhlaviikkojen antiin, Fernando Rubion Everything by my side -performanssin esityksiäkään ei ohi kulkiessamme ollut käynnissä.



Lopuksi vielä linkki korvamatoon, joka on sitkeästi soinut päässäni usean viikon ajan. Eilen avasin radion, jotta saisin sen jälleen kerran haihtumaan ajatuksista, mutta eikös vaan kyseinen kappale soinut sielläkin.


https://www.youtube.com/watch?v=j8WjCATTuk4

Hauskaa tiistaita!




4 kommenttia:

  1. Ihanaa ja yllättäin aurinkoista tiistaita!

    VastaaPoista
  2. Voi kun suloinen joutsen perhe. <3

    VastaaPoista
  3. Oi, nuo joutsenet <3 Aivan ihania!

    VastaaPoista
  4. Kivoja juttuja vaikka millä mitalla ja tuo joutsenkuva on upea. <3 Yhtä kivaa tätä viikkoa Belladonna <3

    VastaaPoista