Perjantaiaamuna valitsin päivän asuksi mustat housut, vaaleanruskean bleiserin ja sen alle ohuen, mutta lämpimän neuleen, joka tuntui kylmänä talviaamuna mukavammalta vaihtoehdolta kuin esim. kauluspaita. Kapeat housut, kiilanilkkurit ja bleiseri on oikeastaan aika mukava ja monikäyttöinen yhdistelmä, joka sopii sekä työhön että vapaa-ajalle. Vaikka esim. asiakaskäynneille en tässä asussa lähtisi, toimistopäivänä se on sopivan semi-formaali. Vapaa-ajan menoihin bleiseri puolestaan tuo vähän jämäkkyyttä.
Kiilapohjaiset mokkanilkkurit laitoin jalkaan kahdestakin syystä: ne ovat karvavuoren ansiosta ihanan lämpimät pakkasella (varpaat palelevat aina) ja vain muutaman sentin koron vuoksi niillä on hyvä kävellä. Aikomuksenamme oli nimittäin käväistä päivän päätteeksi matkamessuilla, joten tiedossa oli normaalia enemmän jalkeilla oloa.
Kaulaan laitoin jälleen tämän hetkisen lempparini eli nahkapaloista tehdyn kaulakorun.
Pakkaspäivien pelastuksena minulla on kaksi perittyä lammaskelsiturkkia. Niistä tädiltäni saatua harmaata Aaltosen takkia tulee käytettyä useammin, sillä takissa on huppu. Perjantaina päädyin kuitenkin vaaleanruskeaan Fredrikssonin kelsiturkkiin.
Kaulaan laitoin jälleen tämän hetkisen lempparini eli nahkapaloista tehdyn kaulakorun.
Lauantain kauppa- ym. asioiden hoito sujui hyvin samansävyisissä asuissa. Tällä kertaa mustien housujen ja mokkanilkkureiden seuraksi kuitenkin rennompi yläosa. Paksun villapuseron päälle lisäsin lämmikkeeksi vielä "karva"liivin. Vaikka liivi ei olekaan aitoa lampaanvillaa, se on erittäin lämmin, sisällä välillä jopa liian kuuma.
Autolla liikkuessa pitkä kelsiturkki on vähän hankala ja tönkkö, joten kätevämpi vaihtoehto oli lyhyt untuvatakki.
Illan jääkiekko-otteluun ja jäähallin viileyteen päivän asu sopi mainiosti, kauliina, käsineet ym. tosin vaihtuivat värikkäämmiksi.
Lämpimiä vaatteita nyt on tarvittukin ja kerrospukeutumista.
VastaaPoistaJa sääennusteen mukaan pakkasia jatkuu vielä pitkään.
PoistaIhana tuo sun musta kaulakorusi. Myös tuosta ihanan lämpöisestä liivistäkin tykkäsin ;)
VastaaPoistaLiivi on ihanan lämmin ja kaulakorua tulee tosiaan käytettyä paljon.
Poista