torstai 30. tammikuuta 2014

Harmaata hörhelöä

Rimpsut ja röyhelöt, kukat ja voimakkaat kuviot näyttävät mielestäni upeilta - muiden päällä. Pitsivaatteista kyllä pidän, mutta muuten vaatteeni ovat kuosiltaan ja väreiltään pääosin melko hillittyjä.

Pari kaapissa roikkuvaa paitaa tekee kuitenkin poikkeuksen. Niissä yhdistyvät sekä kukkakuosi että hörhelöt. Tämä eilisen asun paitiksen olen hankkinut jo aikaa sitten ja edelleen sitä tulee käytettyä usein. Harmaa yleisväri tasoittaa kuosin ja röyhelöiden sekoitusta niin, että pusero tuntuu "omalta" päällä.









Käytän paidan kanssa yleensä aina joko jakkua tai villatakkia. Paksua harmaata villatakkia suosin eniten, sen rouheus tuo kivasti kontrastia hörhelöihin. Eilen päädyin kuitenkin mustaan neuletakkiin, sillä se sopi mallinsa puolesta paremmin housuihin.


Asun housuja käytän tosi harvoin haastavan mallinsa vuoksi, niihin ei noin vain yhdistä yläosaksi "mitä käteen ensimmäisenä sattuu". Malliltaan ne ovat ratsastus- ja chino-housujen yhdistelmä, väljät ylhäältä ja vajaamittaiset kapeat lahkeet. Kangas puolestaan on siistien "pukuhousujen" kaltaista materiaalia.
Lisäksi pikkukenkien kanssa housut näyttävät mielestäni ihan pussihousuilta, joten käytän housuja ainoastaan pitkävartisten saappaiden kanssa.





















Kaulakoruja en käytä röyhelöpaidan kanssa. Sen sijaan yleensä laitan yksinkertaiset korvakorut, joissa kuitenkin saa olla kokoa ja näyttävämmän rannekorun.
Eilen valitsin puseron seuraksi mattahopeiset korvikset ja röykkiön ohuita renkaita ranteeseen kilisemään.




Kivaa loppuviikkoa!


5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Välillä on kiva pukeutua naisellisemmin, joskus sitten taas on päiviä, että laittaa mielummin jotain ihan päin vastaista.

      Poista
  2. Todella kaunis röyhelöpaita. Tykkään.

    VastaaPoista
  3. Oi kun kiva kokonaisuus, röyhelöpaita on kiva. Olen samanlainen minäkin, aika harvoin röyhelöä tulee pidettyä, mutta aina joskus on kiva kokeilla vähän muutakin kuin aina samaa :)

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kokeiluja tulee tehtyä aivan liian harvoin, yritän "opetella" ylittämään rajojani tässäkin suhteessa.

    VastaaPoista