Kuntoilussa on ollut anteeksiantamattoman pitkä tauko. Elo-syyskuussa kävin salilla ja jumpissa säännöllisesti muutaman kerran viikossa. Pikkuhiljaa vauhti hiipui ja lisäksi kun lokakuussa kompuroin ja kylkiluu murtui, loppui kuntoilu kokonaan. Vaikka kylki parani, niin joulukiireet ja muu stressi olivat (teko)syynä loppuvuoden laiskotteluun.
Joulupyhien aikana päätin, että jotain on tehtävä ja arjen säännöllisen elämänrytmin myötä on otettava itseään niskasta kiinni ja aloitettava kuntoilu sekä muokattava ruokavaliota terveellisempään suuntaa.
Uusi elämänmeno alkoi eilen heti aamusta. Tehosekoitin on seissyt kaapin hyllyllä muutaman viikon, mutta kaivoin sen esiin ja päivä lähti liikkeelle ravitsevalla smoothiella.
Rasvattoman vaniljajugurtin sekä banaanin lisäksi lisäsin joukkoon kotimaista superfoodia: mökin vierestä kerättyjä vadelmia, mökin lähellä olevan maatilan mailta mansikoita ja äidin poimimia mustikoita ( kiitos äiti). Taatusti puhdasta luomua kaikki! Lopputulos terveellistä ja niin herkullista!
Lounaaksi kevyt keitto, välipalaksi raejuustoa ja hedelmiä. Kylläpä kevyempi ruokavalio tuntui hyvältä jouluherkkujen, suklaiden ym. jälkeen.
Illalla oli sitten vuoden ensimmäisen kuntosalikäynnin aika. Jumppavaatteita etsiessä käteen sattui Reebokin kenkälaatikko. Ja kas kummaa, sieltä paljastui täysin käyttämättömät treenikengät! Olin tyystin unohtanut, että ostin kengät syksyllä jostain alennusmyynnistä (olisikohan ollut Hulluilta päiviltä) ja jotka kuntoiluinnon laantuessa ja tapaturman myötä unohtuivat kaappiin. Nythän oli hyvä testata ne käytännössä.
Vaikka otin ensimmäisen salikäynnin normaalia rauhallisemmin (pienemmät painot ja vähemmän toistoja), lihakset varsinkin jaloissa ja kyljissä alkoivat tänään tuntua kipeiltä päivän mittaan. Sitä se useamman viikon laiskottelu teettää. Mutta "kaipa se lähtee sillä millä on tullutkin" ajattelin, ja suunnistin illan suussa taas kuntokeskukseen.
Huh-huh, puolentoista tunnin jumpat takana! Ensin 35 minuutin vauhdikas aerobinen osuus (miten paljon sitä voikaan hikoilla!) ja sen päälle noin tunnin lihaskunto-osuus (ai, pitäisikö mulla olla lihaksiakin?!?!).
Oli tosi rankkaa, mutta ihanaa! Ei voi kuin ihmetellä, miksi sitä taas tuli pidettyä taukoa. Tästä on hyvä jatkaa reipasta elämää.
Miten vauhdikkaasti teidän uusi vuosi ja arki on alkanut? Pirtsakkaa viikon jatkoa!
Kengät muuten osoittautuivat hyväksi hankinnaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti