tiistai 22. toukokuuta 2018

Vanhassa vara parempi





Yksi vaatteisiin liittyvä haaveeni on, että jonakin päivänä omistan kompaktin kapselivaatekaapin. Olen tallentanut lukuisia kuvia Pinteressissä aiheeseen liittyen ja haaveillut, että jonakin päivänä minäkin voisin yhden kaapinoven avauksella napata ylleni päivän asun tuosta noin vain. Yhtenäinen värimaailma ja harkittu peruspuvusto helpottaisi ja nopeuttaisi arkiaamua, kun aikaa ei tuhlaantuisi yhteensopivuuspohdintoihin. Kaikki värit sointuisivat toisiinsa, vaatteet sopisivat tyylillisesti yhteen ja ne soveltuisivat vaikkapa kerrospukeutumiseen. 

Nyt vain on niin, että omaa vaatevarastoa katsoessa tuo ajatus tuntuu lähes saavuttamattomalta haaveelta. Olen kyllä vähentänyt vaatteiden ostamista radikaalisti ja ostohetkellä mietin entistä tarkemmin, mihin jo olemassa oleviin vaatteisiin uusi vaate on yhdisteltävissä. Vaatteita on kuitenkin kertynyt aika paljon, sillä olen ollut huono laittamaan niitä säännöllisesti kiertoon. Toisaalta suurin osa on sellaisia, että kutsun niitä puoliklassikoiksi: eivät täytä ihan klassikkovaatteen tuntomerkkejä, mutta soveltuvat käyttöön jos eivät nyt ihan iäti niin ainakin usean vuoden ajan. 

Eilinen beigen ja kermansävyinen kokonaisuus on yksi hyvä esimerkki "vanhassa vara parempi" -asusta. Niin housut, paidan kuin paitajakunkin olen ostanut vuosia sitten, mutta vieläkään en ole kyllästynyt niihin. Huipputrendikäs asu ei missään nimessä ole, mutta viihdyn siinä ja se on riittävän siisti kesäiseksi toimistoasuksi. Vastaaviin asuihin olenkin viime aikoina pukeutunut erittäin usein.










Huomenna suuntaamme jälleen maalle pitkäksi viikonlopuksi. Kiva nähdä, miten kevät on edennyt siellä.

Kaunista viikkoa!








5 kommenttia:

  1. Kiva kesäinen asu! Luonnonvalkoinen ja beige toimii niin kauniisti!
    Aurinkoista mökkiviikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Klassinen ja tyylikäs kuvaa hyvin asua.
    Oikein ihanaa pitkää viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Ihana ajatus, mutta luulen ettei meikäläisestä tuohon kapselihommeliin ikinä ole, jo johtuen siitä, että kroppa tuntuu muuttuvan alati.

    Ihanaa viikkistä Belladonna <3

    VastaaPoista
  4. Kapselivaatekaappi on minustakin ihana ajatus. En vaan tiedä pääsenkö koskaan siihen pisteeseen. Sama vika se on täälläkin, vaatteita on sen verran paljon ja vaikka karsin ja ostan _paljon_ vähemmän niin matkaa on vielä.

    Tosin luin ajatuksen työ- ja vapaa-aika vaatteiden kapselista jotka vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Siihen vielä pystyisin... ehkä. Saa nähdä.

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Suomen olosuhteet ovat vaativia vaatekaapin osalta, vaatteita yksinkertaisesti on oltava eri keleille. Oma vaatekaappini toimii melko hyvin, paljon mistaa. Viime aikoina sinne on tullut väriä, mutta kaikki sävyiltään kylmiä.

    Asusi on kaunis ja klassinen :)

    VastaaPoista