sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Viikon 17 huiput


Viikon väri on heleän vihreä.
Olen pitkään fiilistellyt kevään tuloa ja ihastellut mm. instassa julkaistuja kuvia vuokoista ja krookuksista. Silti olen  kulkenut jotkut ihmeen laput silmillä, sillä vasta tällä viikolla tajusin, että luonto on ihan oikeasti herännyt eloon. Oman pihapiirin pensaat ja puut ovat isoilla lehtisilmuilla, osassa jopa selkeät lehdet ja nurmikot saaneet kirkkaan vihreän värityksen. Espalla ruukkuistutuksissakin eron huomaa selkeäsi, aloituskuvan kasvit näyttivät kolme päivää aikaisemmin aivan toiselta.


Viikon kasvun ihme
Omalla parvekkeellakin on heräämistä tapahtunut. Eilen korjasin ruukuista pois kuihtuneet narsissit. Yllätyksekseni huomasin, että lipstikka on ehtinyt hurahtaa huomaamattani 30 senttiseksi ja kun poistin kuivan sammalkerroksen, alta paljastui monen sentin mittaiset mintun ja vahvamintun alut. Kyllä luonto on sitkeä: en ole kastellut ruukun multaa koko talvena ja silti yrtit nousevat sinnikkäästi valoa kohti. 




Viikon kukka
Narsissien ja helmililjojen jälkeen mulla on tapana hankkia muutama orvokki parvekkeen koristeeksi. Hyvällä hoidolla orvokit kukkisivat pitkälle kesään, mutta itse tykkään käyttää niitä nimenomaan loppukevään ja alkukesän kukkana ennen kuin istutan varsinaiset kesäkukat. Tänä vuonna väreiksi valikoitui liilan sekä valko-liilan sävyt.


Viikon herkku
Kesän ensimmäinen irtojäätelötötterö maistuu taivaalliselta!


Viikon protesti
Lähes joka aamu ihmettelen ratikassa muutamien kanssamatkustajien hajuveden käyttöä. Suihkauksen kevyttä päivätuoksua vielä ymmärrän, se kuuluu itsellenikin aamurutiineihin ehostuksen ja hiustenlaiton ohessa. Mutta se, että raskas, paremmin iltatuoksuksi soveltuva tuoksu kantautuu nenään monen metrin päähän, on aamuratikassa tai -bussissa liikaa. Jos minä ei-allergikkona saan päänsäryn huumaavien tuoksujen seassa, miten ihmeessä tuoksuille yliherkät pärjäävät? Peräänkuulutan kanssaihmisten huomioonottamista!


Viikon esiin otto
Trenssiä en ole vieläkään rohjennut käyttää, mutta nahkatakit sentään kaivoin esiin. 



Erittäin mukavaa kevään juhlaa!






10 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen tuo nahkatakki. On kyllä ollut ihanaa kun huomaa kevään ihmeitä ympärillään koko ajan. Minäkin löysin takapihalta oikean ryppään mininarsisseja. Pitäisiköhän tuo takapiha jo laittaa kuntoon?
    Mukavaa alkavaa viikkoa ja vappua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät aina herättää sisäisen puutarhin, vaikka mun kohdalla enemmän onkin kyse innosta kuin taidoista.

      Poista
  2. Kyllä on ihanaa, kun ympärillä alkaa viimeinkin näkyä kevään merkkejä! Taitaapa olla aika suunnata puutarhakauppaan täälläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormet syyhyää laittaa kesäkukkia ja yrttejä, mutta täällä pitää vielä jonkin aikaa odotella säiden lämpenemistä. Kivaa vappua!!

      Poista
  3. Mikä ihana postaus <3

    Noi tuoksut, niin tuttu juttu. Aamulla junassa saa kyllä välillä istua semmoisten tuoksupilvien vieressä että pahaa tekee. Töissä meillä huomioidaan muut tosi hyvin, vielä kun saisi työmatkalle saman luksuksen.

    Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun joku taho tekisi kampanjan, jossa esim. istuinten selkänojan tarroissa muistutetaan hajuvesien ym. liiallisesta käytöstä. Olen alkanut entistä tarkemmin katsoa, kenen viereen istun, se on jo auttanut vähän asiaa. Kivaa vappua!

      Poista
  4. Kevään herääminen on ihanaa, joka vuosi se tuntuu aina pieneltä ihmeeltä talven jälkeen!

    VastaaPoista
  5. Hassua miten kevät tulee aikaisemmin sinne kuin laitakaupungille jossa käyn töissä joka päivä. Puhumattakaan meille vähän yli 50km päähän pohjoiseen! Meillä on vasta pieniä silmuja yhtään missään, pakkasta joka toinen yö.

    Kesää ja jäätelöä odotellessa, hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  6. Kevään tuloa olen itsekin ihastellut, muutoksen huomaa päivittäin. Kaunsi asu, tykkään musta ja ruskean yhdistelmästä.

    Rentoa vappupäivää sinulle 1

    VastaaPoista