keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Viikon 15 huiput

Tässä viime viikon huiput.

Viikon shoppailut

Vuosien mittaan on sen verran tullut järkeä, että Hulluilla Päivillä jalat pysyvät maassa ja turhimmat heräteostokset jäävät tekemättä. Kyllähän minä edelleen saatan hetken mielijohteesta jotain ostaa, mutta entistä tarkemmin mietin, onko esine, vaate tai kosmetiikkatuote tarpeellinen ja onko sille käyttöä. Viime viikon Hullareilta tein muutamia hyviä ostoksia: Iittalan Kastehelmi-sarjan kulhot paikkaavat puutteen jälkiruoka-astioiden osalta ja ihanan pehmeät Aimyn loaferit ovat tarpeellinen lisä matalien kenkieni joukkoon. Pari laukkuakin tuli ostettua, mutta niistä sitten juttua myöhemmin.



Viikon älynväläys

Miten sitä voikin välillä olla niin sokea ympäristölle ja sen virikkeille. Helsingin uudet, matalalattiaraitiovaunut rantautuivat vihdoin myös ”meidän” linjalle. Useampana aamuna olen katsellut, että punaharmaat istuimet ovat oikeastaan aika kivat ja raikastavat mukavasti vaunun sisäilmettä. Ykskaks tajusin, että penkkikankaassa on raitiovaunuja sekä niiden reittiä kuvaavia viivoja. Kuinkahan paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia jää päivittäin huomaamatta ja pitäisikin useammin muistaa katsella ympäristöä lapsen uteliain silmin.





Viikon viljely

Sormet syyhyävät istuttamaan parvekkeen ruukkuihin kukkia ja yrttejä, mutta vielä pitää jonkin aikaa odotella säiden lämpenemistä. Toistaiseksi on vielä tyydyttävä kasvattamaan vaikkapa herneenversoja. Kolmessa-neljässä päivässä versot ovat jo hyvässä kasvuvauhdissa ja vajaassa parissa viikossa ne saavuttavat jo ihan syöntikelpoisen pituuden.







Viikon tastingit

Lauantaina kävimme ystäväporukan kanssa vuoden 2018 olutravintolaksi valitussa One Pint Pubissa Helsingin Ruoholahdessa. Lähipiiri tietää, että minä en koskaan juo olutta, mutta Rodenbach Caractère Rougen herkullisen punainen väri houkutti minutkin maistelemaan juomaa. Maku oli yllättävä; jos minulle ei olisi kerrottu, että maistelen olutta, enpä olisi asiaa arvannut. 
Hyönteisiä olen aiemmin syönyt leivän tai proteiinipatukan muodossa. Nyt uskaltauduin kokeilemaan cajun-maustettuja sirkkoja pähkinöiden kera. Aion syödä toistekin.







Viikon reippailukokeilu

Kaupunkipyörät ilmestyivät talven jälkeen Helsingin kaupunkikuvaan huhtikuun alussa. Minäkin kirjauduin viime viikolla HSL:n sivuilla niiden käyttäjäksi ja sunnuntaina kävimme testaamassa, miltä kaupunkipyörillä ajo tuntui. Vaikka minulla on omakin pyörä, kaupunkipyörän käyttö tuntuu niin kätevältä, että tulen varmasti käyttämään sitä paljon tulevien kuukausien aikana. Esim. toissa aamun rankkasateessa ei tullut mieleenkään lähteä omalla pyörällä töihin, mutta iltapäivän auringonpaisteessa kotimatka oli ihana taittaa pyörän selässä. Oletko sinä jo kokeillut kaupunkipyörän käyttöä?



Keväistä ja lämmintä viikon jatkoa!













7 kommenttia:

  1. Viikonlopulla katsoimme juuri noita kaupunkipyöriä. Ne ovat todella käteviä. Vaikka olin Helsingissä juuri viime viikolla, niin en käynyt edes Hulluilla Päivillä! Niin ne ajat muuttuvat.

    Kivaa ja aurinkoista viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyörät on kätevä tapa liikkua ja nähdä Helsinkiä uusin silmin. Sunnuntaina minäkin ajoin rantareittiä mm. Hietsun hautausmaan ohi, jota pitkin en ole koskaan aiemmin kulkenut.

      Poista
  2. Poika kertoi juuri tänään, että hän oli luokan ainoa, joka uskalsi sirkkoja syödä. Oli sitten syönyt muidenkin omat kun ei muut uskaltaneet maistaa :D
    Kuljen omalla pyörällä, kun täällä meidän lähellä ei ole noita kaupunkipyöriä, lähimmät taitavat olla Olarin ja Ison Omenan lähellä.
    Aurinkoista päivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsakkaat sirkat tosiaan menivät alas, mutta toukat voisivat jäädä syömättä, kun olen nähnyt, miten ne kiemurtelevat kulhossa, hyi.

      Poista
  3. Pirtsakat loaferit!
    Olitpa rohkea kun sirkkoja söit!

    VastaaPoista
  4. Ihan täydellisen ihanat kenkulit, huolisin viivana <3 Kiva viikko muutenkin, mukavaa loppuviikkoa myöskin <3

    VastaaPoista
  5. Olitpa reipas, kyllä jäisi minulta sirkat ja toukat syömättä :) Kiva kun on taas siellä pyöräilykelit, hyvää viikonloppua helteiden keskeltä!

    VastaaPoista