keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Uusin laukkuihastukseni

Tykkään käyttää varsinkin kesäisin vaaleita käsilaukkuja ja valkoinen Tote on ollut aiempina vuosina ahkerassa käytössä. Laukun hyvänä puolena ovat olleet raikas väri ja tilava koko, huonoina puolina väri ja koko, heh. Olen kaivannut laukulle toista vaihtoehtoa, joka värinsä puolesta olisi käytännöllisempi ja helpommin yhdisteltävissä eri asuihin kuin puhtaan valkoinen. Kokonsa puolesta Tote on toisaalta ollut ihanteellinen, sillä sinne mahtuu tarvittaessa vaikka eväsrasia. Yhä useammin olen kuitenkin tykästynyt käyttämään pienempää ja pitkähihnaista laukkua, joka jättää kädet vapaiksi. Niinpä uusi, esim. vaalean beigen värinen laukku on ollut "ehkä sitten joskus" -listalla.


Hullujen Päivien esitteessä olevista laukuista ei yksikään oikein säväyttänyt, mutta siitä huolimatta päätin käydä ohi kulkiessa katsastamassa, miltä aletarjonta näytti. Ja hyvältähän se näytti. Esim. Furlalla oli poistomyynnissä useita laukkuja; joistakin malleista jäljellä oli useita kappaleita, joistakin malleista ja väreistä myynnissä vain yksittäisiä laukkuja. Omat silmäni iskeytyivät välittömästi tähän vaaleaan ihanuuteen eikä ostopäätöstä tarvinnut kauaa miettiä. 


Malliltaan käsilaukku on ajattoman tyylikäs ja väri on juuri sitä, mitä olin kaivannut eli vaalea beige, jossa saattaa erottaa niin harmaan kuin ruskeankin vivahteita. Laukku on riittävän pieni crossbodynä käytettäväksi ja siitä huolimatta sinne mahtuu yllättävän paljon tavaraa. Sisäosassa on kaksi taskua, joista toinen on vetoketjullinen. Lisäksi laukun ulkopuolella takaosassa on tasku - näppärä vaikka bussikortille.


Suosin käsilaukuissa yleensä hopeanvärisiä yksityiskohtia. Tässä laukussa lukko ja muut metalliosat ovat kullanväriset, mutta onneksi niin hillityn sävyisiä, että ne eivät herätä liiaksi huomiota.




Olen kertakaikkisen ihastunut uuteen "kesä"laukkuuni, joka aivan varmasti päätyy (ja soveltuu) ympärivuotiseen käyttöön.

Mukavaa keskiviikkoiltaa!













10 kommenttia:

  1. Kaunis laukku. Itsekin ostin uuden kesälaukun itselleni. Se on nuderosan värinen pieni reppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuderosa laukkujen perään kuolasin mm. tuolla Hullareilla, mutta jätin hankkimatta.... toistaiseksi, heh!

      Poista
  2. Tyylikäs klassinen laukku!
    Tykkään kovasti tuosta väristä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä malli että väri kestävät aikaa. Tykkää itsekin.

      Poista
  3. Kesälaukun pitää olla vaalea:) Todella tyylikäs ja kaunis laukku! Mulla on pari pinkkiä kesälaukkua, enkä vaihtaisi niitä mihinkään;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkki laukku olisi ihana! Niiden perään olen haikaillut, mutta vielä olen priorisoinut neutraalimmat värit etusijalle.

      Poista
  4. En yhtään ihmettele että oot ihastunut, tuo on todella kaunis ♥
    Maiccu
    https://mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukku herätti heti "pakkosaada"-reaktion. Siitä on varmasti iloa moneksi vuodeksi.

      Poista
  5. Onpa kiva ja näyttää tosi kätevältä! Itsellä laukkua pitää aina voida kantaa olkapäällä, pelkästään kädessä kannettavat eivät vaan toimi minulla, vaan kädet pitää jäädä vapaiksi. Hyvää viikonloppua teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin harvoin minäkään jaksan nykyisin kantaa käsilaukkua kädessä. Hyvää viikkistä sinnekin!

      Poista