perjantai 2. helmikuuta 2018

Valkoisia tikkauksia ja raitoja

Jokainen meistä on varmasti ollut tilanteessa, että vaate- tai kenkäkaupassa on sattumoisin nähnyt  jotain, joka on "pakko saada". Se ei ole vaatekappale, jota olet etsimällä etsinyt tai laittanut hankintalistalle. "Must have" on vaate, johon törmäät vahingossa, ennalta-arvaamattomasti. Viime lauantaina Tallinnan visiitillä eteeni tupsahti farkut, jotka olivat juuri tällaiset. Tänään farkut pääsivät ensikäyttöön ja taputtelin itseäni olkapäälle hyvästä hankinnasta. 
Tallinnassa kiertelimme kauppoja nimenomaan alelöytöjen toivossa, joskin avoimin mielin uutuuksien suhteen. Eräässä kaupassa olin jo kauppaan saapuessani bongannut välittömästi mustat farkut mallinuken päällä. Keskityin kuitenkin alennustarjontaan ja lopulta olin kokeillut sylillisen vaatteita, joista muutamat päätyivät mukaani. Tyytyväisenä alelöytöihin poistuimme kaupasta, mutta farkut jäivät kaihertamaan mieltäni. Ei auttanut muuta kuin palata kauppaan ja kotiuttaa housut mukaan. 








Haalistunut musta denim on pitkään ollut vapaa-ajan lemppareitani, mutta olen kaivannut siistejä mustia farkkuja, jotka soveltuvat toimistokelpoisen asun osaksi. Tallinnan löytöni täyttivätkin tämän toiveeni, sillä tasamustat farkut soveltuvat business casual -pukeutumiseen täydellisesti. Lisäksi niissä on monta kivaa yksityiskohtaa, joihin ihastuin: Valkoiset tikkaukset korostavat vinotaskujen ja saumojen yksityiskohtia ja niillä on luotu hauska illuusio housujen prässeistä. Farkkukankainen ja pyöreäsolkinen vyö toimii katseenvangitsijana, toisaalta sen voi halutessaan vaihtaa tyylikkääseen nahkavyöhön. Farkkujen mallikin - korkeahko vyötärö ja suora tai melkein porkkanamalli - tuntui tällaiselta kasariluvun kokeneelta tutun mukavalta. Eipä ihme, että farkut tuntuivat ensinäkemältä ja -kokeilulta omilta.






Pari-kolme vuotta sitten Seppälästä (rauha sen muistolle) ostamani paidan raidoitus sopii mielestäni kivasti housujen ja tikkausten teemaan samoin kuin musta-valkoinen kello sekä muutama vuosi sitten suunnittelemani hopeinen Palkki-korusarja.




Rentouttavaa ja ihanaa viikonloppua jokaiselle!


8 kommenttia:

  1. Hyvä löytö!
    Farkut on minulle ihan must-juttu!
    Ihanaa viikonloppua myös sinulle

    VastaaPoista
  2. Onpa hyvännäköiset farkut. Tykkään kun nuo tikkaukset näkyy selvästi.
    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikkaukset tuovat vähän erilaisen lisän ja vaihteeksi yksivärinen tumma on tosi kiva.

      Poista
  3. Vautsi vau, tuo kivaa rytmiä ja ryhtiä nuo tikkaukset. Reipasta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin ekaksi juuri noihin tikkauksiin. Ne korostaa esim. taskuja hauskasti.

      Poista
  4. Ihan mahtava asu, niin coolit farkut ja tuo raitapaita toimii jetsulleen, tuossa lookissa muuten on sellaista mieletöntä vakuuttavuutta.

    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyraita sopii kauluspaitaan jotenkin paremmin kuin poikkiraita. Itse tykkään, kun nuo raidat ovat eri paksuisia.

      Poista