lauantai 17. helmikuuta 2018

Viikon fiilis ja päivän asu

Takana on äärimmäisen mielenkiintoinen ja antoisa, mutta kieltämättä samaan aikaan melkoisen väsyttävä viikko, sillä aloitin maanantaina työt uuden työnantajan palveluksessa. Uusia nimiä, kasvoja, tehtäviä, asiaa ja muistettavaa on tulvinut tajuntaan joka päivä enemmän kuin aivot pystyvät vastaanottamaan. Iltaisin olenkin ollut aivan rätti poikki väsynyt, eikä energiaa ole riittänyt kuin pakollisiin kotitöihin. Pois lukien kesätyöt tai yrityskaupan myötä muuttuneet työnantajat olen työurani aikana vaihtanut hommia viitisen kertaa ja kokemuksesta tiedän, että tilanne tasaantuu parin-kolmen viikon jälkeen. Tuolloin toimenkuva ja tehtävät ovat selkiytyneet, lähimpien työkavereiden lisäksi tutuksi on tullut monia muita kollegoja ja työpaikalla osaa liikkua eksymättä muuallekin kuin omaan huoneeseen, vessaan tai lounaspaikkaan. 

Yhtä ainokaista asukuvaakaan ei tällä viikolla ole otettu; poseeraamisen sijaan kotiin tultuani olen paljon mieluummin vaihtanut mukavan kotiasun päälleni saman tien. Muutamia aiemmin napattuja asukuvia on kuitenkin julkaisematta, joten laitan niitä tänne pikku hiljaa.


Valkopohjainen kukkapaita on yksi Tallinnan aleostoistani. Tummapohjaisten kukkakuosien joukossa tämä vaalea paita herätti huomioni ja tarkemman katselmuksen jälkeen ihastuin siihen ikihyväksi hihojen johdosta. Paidan kaulukseton etuosa on hyvin pelkistetty ja ilman näyttäviä hihoja paita olisi turhankin simppeli. Kolmikerroksinen hiharöyhelö tuo sopivasti runsautta ja näyttävyyttä kokonaisuuteen.


Paras käyttöaika ohuelle paitikselle on vasta tulossa, mutta enpäs sitten malttanut tämänkään vaatekappaleen kohdalla odottaa lämpimämpiä säitä. Hihahörhelöitä en halunnut piilottaa neuletakin tai jakun alle, joten lämmikkeeksi valitsin karvaliivin. Kesää henkivä kukkapaita ja talvinen karvaliivi on hauska kontrastipari.








Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!







5 kommenttia:

  1. Toi pusero on niin kaunis! Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo paita. Minä olen miettinyt tuollaisen liivin hankkimista, mutta ihan sellaista oikeanlaista ei ole vielä tullut vastaan.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Kaunis paita!
    Onnittelut uuteen työhön!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihana paita ja todella kaunis liivi!

    Onnittelut uuteen työhön ja mukavaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis keväinen paita :) Onnea uuteen työhön ja aurinkoista viikon jatkoa sinulle !

    VastaaPoista