perjantai 29. joulukuuta 2017

Kasvispihvit porkkanalaatikosta ja crème fraîche-kastike


Joulu tuli ja meni ja näin jälkikäteen on helppo todeta, että jälleen kerran parin päivän aikana tuli syötyä aivan liikaa. Perinteiset jouluruuat maistuivat ja niin kinkkua kuin joululaatikoitakin kului enemmän kuin koskaan. Tänä vuonna onnistuin aika hyvin ruokamäärien arvioinnissa, sillä kinkku syötiin eilen loppuun viimeistä palaa myöten, eikä lanttu- tai perunalaatikoistakaan juurikaan jäänyt mitään jäljelle.

Vuosi vuodelta yritän entistä paremmin hyödyntää jäljelle jääneet jouluruuat. Rosollin jäänteistä olen monen vuoden ajan tehnyt kasvissosekeittoa. Viime vuonna leivoin ensimmäistä kertaa joululaatikoiden jämistä rieskoja, reseptin löydät täältä. Rieskoja on aikomus valmistaa tänäkin vuonna, mutta niihin käytän bataattilaatikon tähteet.

Porkkanalaatikosta halusin kokeilla sen sijaan jotain uutta ja eilen teinkin kasvispihvejä. Pelkkä laatikko olisi riittänyt pääraaka-aineeksi, mutta lisäsin joukkoon yhden suurehkon perunan, joka oli jäänyt ylimääräiseksi.
Kasvispihvien seuraksi valmistan yleensä kylmän kastikkeen joko kermaviilistä tai ruokajugurtista. Tällä kertaa käytin kastikkeeseen crème fraîchea.

Raaka-aineet

300 g porkkanalaatikkoa
1 peruna
2-3 ruokalusikallista korppujauhoja
1 kananmuna
1,5 dl juustoraastetta
pari kevätsipulin vartta tai pieni sipuli
yksi valkosipulinkynsi
mustapippuria
paprikajauhetta
suolaa, aromi- tai yrttisuolaa tarvittaessa

Silppua sipulit, kuullota pienessä öljytilkassa ja anna jäähtyä hetki. Soseuta peruna haarukalla ja lisää se sekä muut raaka-aineet ja mausteet porkkanalaatikon joukkoon. Anna seistä noin 10-15 minuuttia, jotta korppujauhot turpoavat. Jos taikina on liian löysää, lisää hieman perunajauhoja.




Muotoile taikinasta pihvit ja paista ne joko pannulla tai lettupannulla öljyssä kauniin ruskeiksi (voit kypsentää pihvit myös uunissa). Jos pyöräytät pihvit korppujauhoissa ennen paistamista, niihin tulee kiva rapsakka pinta. Taikinasta tuli 14 lettupannulla paistettua pihviä.




Miedon makuinen porkkanalaatikko sopii hyvin kasvispihveihin, mutta yhtä hyvin voi pihveihin käyttää muitakin joululaatikoita. 

Crème fraîche-kastike valmistuu helposti sekoittamalla kulhossa ainekset keskenään. Kastikkeen voi tehdä ennen kasvispihvien valmistamista, jotta se saa maustua rauhassa

150 g kevytranskankermaa 
reilu 1 tl ketsuppia
reilu 1 tl sweet chili -kastiketta
pippuria
1 tl omenaviinietikkaa 
ripaus suolaa ja sokeria
silputtua persiljaa tai yrttejä oman maun mukaan

Kasvispihvien ja crème fraîche-kastikkeen seurana maistui bulguri sekä raikas salaatti.







6 kommenttia:

  1. Nam mitä pihvejä. Nuo pihvit, bataattiranut ja chilimajoneesi...ai että, tässähän tuli ihan nälkä.
    Ihanaa uutta vuotta 2018 sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noilla lisukkeilla täytyykin kokeilla kasvispihvejä. Ihanaa uutta vuotta!

      Poista
  2. Näyttääpä herkulliselta :) Ihanaa uutta vuotta !

    VastaaPoista
  3. Vitsi miten hyvä idea, ei hitsikseen kun tuli heitettyä se porkkanaloota pois. Ihanaa uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna sitten :) Hyvää uutta vuotta Tiia!

      Poista